Kuva: All Over PressSuomalainen entinen kartanlukija Timo Rautiainen oli hiljattain WRC Backstories Podcastin vieraana. Jaksossa käsiteltiin Rautiaisen uraa. Hän voitti kaksi maailmanmestaruutta Marcus Grönholmin rinnalla.Rautiainen on kuitenkin työskennellyt myös muiden huippujen kartturina. Yksi heistä on Valtteri Bottas. – Olet kilpaillut Suomen rallimestaruussarjan osakilpailuissa yhdessä Valtteri Bottaksen kanssa, ja onhan se aina hienoa nähdä F1:n ja rallin välinen siirtyminen. Luulen, että jokainen rallista ja moottoriurheilusta kiinnostunut haluaa nähdä, miten F1-kuljettaja pärjää ralliautossa ja toisin päin. Istuit Valtterin vieressä, millainen kokemus se oli? tiedusteli juontaja Becs Williams. Rautiainen paljasti, että Bottas todella nautti menosta ralliauton ratissa.– Oli hauskaa, kyllä, se oli aivan mahtavan hauskaa itse asiassa. Valtteri oli kysynyt Marcukselta, olisinko minä käytettävissä hänelle, ja Marcus kysyi sitten minulta. Sanoin, että joo, mikäs siinä. Tapasin Valtterin, aloimme harjoitella nuotteja ja ajoimme ensimmäisen testimme N-ryhmän Mitsubishilla talvisella tiellä. Ajoimme edestakaisin useamman kierroksen, ja sitten Valtteri kääntyy puoleeni ja sanoo: ”Tämähän on paljon hauskempaa kuin F1.” Vastasin hänelle, että sinun ei tarvitse kertoa sitä minulle, sillä minä tiedän sen jo. Meillä oli todella hauskaa, ja ajoimme Tunturirallin kolme kertaa.– Näemmekö hänet vielä joskus tulevaisuudessa rallin parissa, vai oliko tämä nyt tässä hänen osaltaan? kysyi Williams.– En tiedä. Uskon, että hänellä on takaraivossaan yhä tarve ajaa rallia, ihan varmasti. Olemme jutelleet asiasta muutaman kerran, ja hän sanoo aina: ”ensi vuonna, ensi vuonna”. Ja sitten seuraavana vuonna: ”ei tänä vuonna, mutta ensi vuonna”. Joten uskon, että hän saattaa vielä tehdä jotain. En yllättyisi lainkaan, valisti Rautiainen.LUE MYÖS: Suomen rallitoivo Roope Korhonen voitti kaikki maailmalla – jäätävä heitto kilpakumppaneista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Timo Rautiainen Valtteri Bottas Tuoreimmat Uutiset Muistatko Kari Lehtosen? NHL-mies lopetti ilmoittamatta kenellekään ja löysi täysin uuden uran Anne Kyllönen hempeili somessa – ei olisi koskaan voinut uskoa, että tullaan tähän pisteeseen Raskaansarjan nyrkkeilyssä juonitaan kahta superottelua – vuosien piina päättyisi Villi visio: Tekeekö Red Bull shokkiliikkeen F1:n kuskimarkkinoilla? Hiihtomiehen mitta on täynnä – vaatii Johannes Kläbon käyttämiä aineita julki Florida Panthersin NHL-pomo puhui nyt suunsa puhtaaksi Aleksander Barkovin tapauksesta Suomen hiihtonaiset vaihtoivat vapaalle – juhlakunnossa Ylläksellä Kulissit romahtavat – Johanna Matintalolta tyly totuus Ylelle Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Tämä ottelu oli liikaa – Tyson Fury lausui hyytävät sanat tiimilleen Rakkaus kukoistaa – Suvi Minkkinenkin reagoi ilouutiseen Raimo Helminen ja radikaali ratkaisu – ”Ei tämä voi vain jatkua näin” Janni Hussi teki katastrofaalisen virheen – rallimieheltä melkoinen reaktio Mikael Granlundilta kaikessa hiljaisuudessa upea ele Suomessa Jasmi Joensuun toiminta ällistyttää hiihtopiireissä – ”Olen kuullut kautta rantain” Lue myös: Villi visio: Tekeekö Red Bull shokkiliikkeen F1:n kuskimarkkinoilla? Formula 1 09.04.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Formula 1 08.04.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta Formula 1 07.04.2026 - 15:54 Lasse Honkanen