Kuva: All Over PressF1-kuski Valtteri Bottas oli torstaina huomion keskipisteenä. Tällä viikolla julkaistiin miehen sopimus Cadillacin kanssa.Bottaksella oli muutenkin syytä juhlaan. Hän täytti torstaina 36 vuotta. Asia huomioitiin myös Zandvoortin F1-varikolla. Sosiaalisessa mediassa on esitetty, miten ratavirkailijat ja muut onnittelivat radalle tullutta suomalaista. Myös Mercedes huomioi varakuskinsa merkkipäivän.Mersu jakoi nimittäin sosiaalisessa mediassa videon, jossa tallin kuski Kimi Antonelli koristeli kermakakkua. Se päätyi lopulta päin Bottaksen naamaa. Kamera tallensi Bottaksen ällistyneen reaktion.– Tiesin, että Kimi tekee niin, sai Bottas lopulta sanottua.Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff taas puhui tallin tiedotteessa Bottaksen Cadillac-pestistä.– On hienoa nähdä Valtterin palaavan F1-kisoihin ensi vuonna. Hänellä on yhä niin paljon annettavaa kilpakuljettajana, ja hän ansaitsee olla lähtöviivalla Melbournessa kaudella 2026. – Totta kai olemme surullisia nähdessämme hänen lähtevän. Hän on näytellyt tärkeää roolia tiimissämme ja hänen panoksensa kolmoskuljettajana tänä vuonna on ollut esimerkillinen, kehaisi Wolff.Valtteri Bottas received a warm welcome in the paddock on Thursday for his birthday 🫶 pic.twitter.com/rcumKJTnou— ESPN F1 (@ESPNF1) August 28, 2025 Kuva tästä, mikäli se ei näy selaimellasi. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Mercedes-AMG PETRONAS F1 Team (@mercedesamgf1) jakama julkaisuPäivitys tästä.LUE MYÖS: Red Bullin Max Verstappenin mitta on täynnä – ”Se on kamalaa” (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Andrea Kimi Antonelli Cadillac Mercedes Valtteri Bottas Tuoreimmat Uutiset PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Ylellä lyötiin pöydälle raju väite Eero Hirvosesta Kaisa Mäkäräinen jätti jäähyväiset Ylellä – varoitteli lopuksi täydellä katastrofilla Yle: Aino-Kaisa Saarinen ei voinut käsittää Suomen hiihtotähden romahdusta – löi pöydälle ikävän vaihtoehdon Minja Korhosen kilpasiskon kyynelille ei ollut tulla loppua – julki lohduton tieto HIFK:n ex-pelaajalta raskaita syytöksiä seuran toiminnasta Yllätyskäänne: Tyson Furylle leivotaan kunnon megaottelua Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Suvi Minkkiselle hävinneeltä naiselta katkera puheenvuoro Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Suomen ampumahiihtovalmennukselta tyly temppu Sonja Leinamolle Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Lue myös: Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Formula 1 17.03.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Formula 1 16.03.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Formula 1 15.03.2026 - 11:47 Lasse Honkanen