Kuva: MTVSuomen urakka jääkiekon MM-kisoissa päättyi 2–5-puolivälierätappioon Yhdysvaltoja vastaan.Leijonat jää kolmannen kerran peräkkäin puolivälieriin MM-kisoissa. Tänään näytti hyvältä vielä ennen toisen erän puoliväliä, kun Patrik Puistola iski 2–1-maalin Leijonille.Yhdysvallat otti sitten pelin haltuun. Viimeiseltä niitiltä tuntui, kun Shane Pinto teki 4–2-maalin kolmannen erän alussa. MTV:n selostaja Antero Mertaranta antoi myös palaa tuon jälkeen.– Kyllä tämä on mieletöntä pommitusta ja tietysti kun tiedetään, minkälaisia kavereita siellä on mukana, niin Shane Pinto painaa siitä kiekon maaliin. Ja kyllä tässä se valtava ero tulee näiden kahden joukkueen välillä.– Kun tuo maalitekopaikka tulee, niin se käytetään ja Shane Pinton avausmaali tässä turnauksessa. Ja Yhdysvallat siirtyy jo kahden maalin johtoon. Nyt on Leijonilla, kyllä nyt on pitkä rupeama, vuodatti Mertaranta.Leijonien MM-kisojen ykköstähti on ollut Juuse Saros. Mertaranta ei antanut hänellekään täyttä synninpäästöä.– Sieltä tulee jälleen, niin tämä on joka kerta vähän tämä sama kuvio. Eli siellä on aina kaista auki, niin kuin tässäkin Yhdysvallat hienosti pelaa. Tämä on jo aivan identtinen maali siihen, minkä teki yhteen nollaan Conor Garland. Ja nyt sen tekee sitten Shane Pinto. Nyt ei ole saanut myöskään Juuse Sarokselle isoja torjuntoja tässä ottelussa. Siitä ei pääse yli eikä ympäri myöskään siitä.LUE MYÖS: Yksi on poissa pelistä – Suvi Minkkisen kilpasiskolta ikävä ilmoitus (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Antero Mertaranta jääkiekon MM-kisat Leijonat Suomi Yhdysvallat Tuoreimmat Uutiset VM: Esapekka Lapin henkilökohtaisessa elämässä valtava muutos – tämä oli ”viimeinen niitti” Kalle Rovanperän lähipiiristä tehtiin ikävä paljastus IS:lle – ei hyvältä kuulosta Ylen temppu oli liikaa – Kalle Palander sai tarpeekseen: ”V*ttu jes! Minja Korhonen ällistyi siitä, mitä intohimoinen fani teki hänelle Asiantuntijalta selvä tuomio Mikael Granlundista – toisteli yhtä paljonpuhuvaa sanaa HS: Enni Mälkönen avautui suhteestaan rallitähteen – vanhat haavat revittiin auki Ystävä teki ikävän tempun Valtteri Bottakselle – F1-tähti oli tarttua kirveeseen Paljastus Wilma Murron ja yleisurheilumiehen suhteesta – jäätävät sanat julki NHL-asiantuntija: ”Totuus” Mikko Rantasesta paljastui täydeksi valheeksi – löi pöytään kunnon todisteet Ikävä olympiakohtalo – Suomen ampumahiihtonainen jäämässä ulos kisoista Henri Haapamäki katsoi Suomen rallitähden touhua – teki sitten Ylellä melkoisen tuomion Ladulta lohduton päivitys – Sonja Leinamo riensi paikalle Tomek Valtosen mitta täyttyi – rajua tekstiä Jokereista Red Bullilta kengitty Christian Horner astui esiin – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi Veera Selänne yllätti tämän miehen kanssa – Teemu-isä ei voinut uskoa tyttärensä temppua Lue myös: Asiantuntijalta selvä tuomio Mikael Granlundista – toisteli yhtä paljonpuhuvaa sanaa Jääkiekko 02.02.2026 - 10:32 Lasse Honkanen NHL-asiantuntija: ”Totuus” Mikko Rantasesta paljastui täydeksi valheeksi – löi pöytään kunnon todisteet Jääkiekko 01.02.2026 - 17:59 Lasse Honkanen Tomek Valtosen mitta täyttyi – rajua tekstiä Jokereista Jääkiekko 01.02.2026 - 10:02 Lasse Honkanen