Kuva: Glenn James/NHLIEdmonton Oilers voitti torstaina Dallas Starsin 6–3 ja eteni Stanley Cupin finaaleihin voitoin 4–1.Starsin suomalaistähden Mikko Rantasen pistetahti hiipui konferenssifinaaleissa. Rantanen ehti kuitenkin vakuuttaa kevään peleissä. Rantanen keräsi ansaittua ylistystä NHL-piireissä. Sellaista ehti tarjota myös hyökkääjän entinen joukkuekaveri Joonas Donskoi.Oman pelaajauransa jo lopettanut Donskoi ylisti Rantasta Ilta-Sanomien haastattelussa. Hän nosti esille entisen joukkuekaverinsa peliälyn.– Taas tullaan siihen, että Rantasen pää on koko ajan pystyssä. Sain muutaman kerran pelata Rantasen kanssa ylivoimaa Coloradossa, ja kiekko napsahti hänen syötöstään lapaan sellaisissa tilanteissa, joissa en todellakaan osannut odottaa sitä, Coloradossa samaan aikaan Rantasen kanssa pelannut Donskoi kertoo.– Tuntui, että olin liian tiukassa välissä. Mutta jotenkin hän osasi syöttää kiekon juuri oikeaan aikaan.– Joskus peli tuntuu kerrassaan pysähtyvän, kun Rantanen saa kiekon lapaansa. Se on todella vaikea taito, enkä oikein edes ymmärrä, miten jotkut pystyvät siihen, Donskoi hämmästeli IS:lle.LUE MYÖS: Suomalainen ampumahiihtomies heitti hyvästit – vaikeni tästä asiasta Ylellä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Dallas Stars Joonas Donskoi Mikko Rantanen NHL Tuoreimmat Uutiset Kaisa Mäkäräinen löysi uuden pestin – saman tien lähti viesti Ylelle Mika Salolta sanoi sen vihdoin suoraan – ei arvostanut tätä F1-tallikaveriaan Suomalainen NHL-tähti hämmästeli ihmeellisiä oireita – lääkärin tuomio: ”Aivoverenvuoto” Ei 10 miljoonalle – rallipiireistä melkoinen väite Esapekka Lapista Urheilucast: Jokereiden päävalmentaja juotti pelaajat kaatokänniin kesken kauden Wilma Murto povaa todellista jättihyppyä MM-kisoihin: ”490-alkuinen” Kerttu Niskanen lähti lätkimään – Suomen valmennus vaikeni syistä Oliko tässä mitään järkeä? Virpi Sarasvuo hämmästeli Jasmi Joensuun touhua Paljastus: Mercedes-pomo lähestyi Valtteri Bottasta – teki melkoisen tarjouksen Kiinan GP:n jälkeen Arvio: Sebastian Aho jättää Carolina Hurricanesin ”60 prosentin todennäköisyydellä” Krista Pärmäkoski biletti Levillä – viihtyi tämän hiihtäjän seurassa Suomalaisille tuttu ampumahiihtonainen on raskaana – ”Muuttaa maailmani lopullisesti” NHL-asiantuntijat toistelivat kuin papukaijat käsittämätöntä väitettä Mikko Rantasesta – fanien kuppi nurin Rallilegenda Sebastien Loeb paljasti valehdelleensa kaikille onnettomuudestaan Suvi Minkkinen tyrmäsi Ylen toimittajan vihjailut suorassa lähetyksessä Lue myös: Suomalainen NHL-tähti hämmästeli ihmeellisiä oireita – lääkärin tuomio: ”Aivoverenvuoto” Jääkiekko 21.03.2026 - 17:55 Lasse Honkanen Urheilucast: Jokereiden päävalmentaja juotti pelaajat kaatokänniin kesken kauden Jääkiekko 21.03.2026 - 13:59 Lasse Honkanen Arvio: Sebastian Aho jättää Carolina Hurricanesin ”60 prosentin todennäköisyydellä” Jääkiekko 20.03.2026 - 19:41 Lasse Honkanen