Kuva: All Over PressJukurit palkkasi kesken kauden Jonne Virtasen päävalmentajakseen. Mikkeliläisseura voitti Virtasen johdossa Pelicansin Liiga-karsinnassa ja piti paikkansa pääsarjassa.Virtanen sai odotetun palkinnon työstään. Tuloksena oli 1+1-vuotinen jatkosopimus.Virtanen on nyt puhunut seuran verkkosivuilla varsin avoimesti Mikkelissä kohtaamistaan ongelmistaan. Joukkueen tilanne oli vaikea, kun Virtanen tuli paikalle tammikuussa.– Joukkue odotti jotain muutosta, sellaista uutta alkua ja se sai sen. Koin rehellisesti, että me ei oltu siinä kondiksessa, mitä olisi pitänyt olla, jotta pystytään pelaamaan sellaista lätkää, jota minä halusin meidän pelaavan, Virtanen kertaa.Virtanen paljasti myös, että joukkueen sisällä oli tapahtunut ikävä jako. Oli tehtävä muutos.– Porukka oli myös aika kahtia jakautunut. Sanotaan näin, että ennakolta alempien ketjujen pelaajat eivät kokeneet itseään tärkeiksi ja sitten taas osa kärkipelaajista oli omasta mielestään vähän liiankin hyviä. Siitä piti muodostaa joukkue ja sen kanssa me suurin työ tehtiin. Pohjapelaajia piti vähän rohkaista ja kärkipelaajia niin sanotusti tukistaa, että kyllä teidänkin täytyy nämä perushommat tehdä.– Alivoimallakin se on ihan sama, että mitä sinne fläppitaululle piirtelee, jos et blokkaa laukauksia. Ei siellä kukaan loputonta määrää blokkaa kiekkoja valmentajan takia tai siksi, kun käsketään niin tekemään. Kyllä se blokkaa sen vieruskaverin takia. Joukkue kun tuli tiiviimmäksi, niin mielestäni sitä kautta myös puolustaminen ja alivoima paranivat.LUE MYÖS: Analyysi: Jarmo Kekäläisen oppipoika tekee käsittämätöntä työtä NHL:ssä (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jonne Virtanen Jukurit Liiga SM-liigaTuoreimmat Uutiset HJK-tähden temppu shokkitappiossa ällistytti – ”Herranjestas” Yhteiskuva julki: Enni Mälkönen löysi erityisen henkilön rallipiireistä Tästä ei Suomessa hiiskuta – NHL-asiantuntijalta tyly tuomio Mikael Granlundista Nyt se on varmaa: Rallilegenda Sebastien Ogier teki kovan peliliikkeen Toyotan Juha Kankkunen sai nyt brutaalin kysymyksen Kalle Rovanperästä Kulisseissa kuiskitaan: Tuhoaako tämä mies Valtteri Bottaksen F1-unelman? Kamerat tallensivat: Erling Haalandin toiminnasta leviää ikävä väite Sebastian Ahon Carolina Hurricanes rysäyttämässä vielä kunnon siirtopommin Ott Tänakin temppu Kreikan MM-rallin jälkeen ällistyttää Yllätyskäänne: Manchester United virittelee nyt kunnon siirtopommia Kohun jälkeen: Teemu Selänne sai musertavan uutisen – ”Hieno mies on poissa” Asiantuntija: Max Verstappenin F1-kohtalo on sinetöity Kalle Rovanperä lausui sen yhden sanan – huoli heräsi välittömästi Jere Karalahti esitteli lyöntivoimaansa – tuomio oli selvä Valtteri Bottas tekemässä valtavan ratkaisun – tuhoaako hän F1-uransa lopullisesti?Lue myös: Tästä ei Suomessa hiiskuta – NHL-asiantuntijalta tyly tuomio Mikael Granlundista Jääkiekko02.07.2025 - 17:01 Lasse Honkanen Sebastian Ahon Carolina Hurricanes rysäyttämässä vielä kunnon siirtopommin Jääkiekko02.07.2025 - 17:01 Lasse Honkanen Kohun jälkeen: Teemu Selänne sai musertavan uutisen – ”Hieno mies on poissa” Jääkiekko01.07.2025 - 17:01 Lasse Honkanen