Kuva: All Over PressJukurit repi keskiviikkona huikean taisteluvoiton jääkiekon SM-liigassa. Joukkue voitti Tapparan Tampereella niukasti maalein 2–1.Jukurit oli tuloksesta huolimatta pahasti purjeessa illan ottelussa. Siitä kertoo esimerkiksi se, että Tapparan maalivahti Paavo Kohonen torjui ottelussa vain kymmenen kertaa.Mikkeliläisseuran päävalmentaja Jonne Virtanen ei lähtenyt peittelemään totuutta ottelun jälkeen. Hän teki asioita selväksi ottelun jälkeen.– Meidän puoleltamme peli ei ollut tänään kaunista. Ensimmäiset 10 minuuttia olimme jotenkin unessa, mutta sitten saimme maalin ja siitä energiaa peliimme. Tappara oli kuitenkin edellä tänään koko 60 minuuttisen. Voimme kiittää maalivahtiamme (Markus Ruusu) tänään tästä tuloksesta.– Puhuimme ennen peliä paljon voittavista asioista pelissä, kuten kiekkojen blokkaamisesta ja takakarvauksesta. Ne puuttuivat meiltä kahdessa ensimmäisessä erässä, mutta kolmannessa erässä saimme niitä näkymään. Vaikka meillä oli vaikeaa ja Tappara pääsi hyökkäämään paljon, niin blokkasimme paljon kiekkoja ja näytimme sydäntä. Siitä olen ylpeä joukkueesta tänään.– Tietysti voitto oli henkisesti tärkeä. Uusi päävalmentaja, muutamia uusia asioita joukkueelle ja pelasimme myös muutaman hyvän pelin, jotka kuitenkin hävisimme. Voitto antaa uskoa siihen, että teemme oikeita asioita. Vaikka tänään emme olleetkaan niin hyviä, niin tälläisiäkin voittoja tarvitaan, jossa vastustaja mittaa sinua ja sydäntäsi. Tänään joukkue otti askeleen eteenpäin siinä ja Ruusu maalissa oli uskomaton. Hän on saanut rapaa vasemmalta ja oikealta, mutta tänään hän oli pelin ykkösnimi.LUE MYÖS: Kultaleijona kasteli isänsä hautakukat mestaruusmaljasta – ”Tällaiset asiat ymmärtää vasta myöhemmin” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jonne Virtanen Jukurit Tappara Tuoreimmat Uutiset Selvää tekstiä Max Verstappenista – Red Bullin iso F1-pomo astui nyt esiin Esapekka Lappi myönsi MTV:lle karun totuuden työskentelystään Enni Mälkösen kanssa No huh: Kaisa Mäkäräinen löi pöytään poskettoman urheilusuorituksen NHL:n sisäpiiristä hurja väite: Jarmo Kekäläisen vihan kohde paljastui Sami Pajari hämmensi päivityksellään – fanit eivät voineet käsittää suomalaista tapaa Haastattelu päättyi – Ylen toimittaja lausui suorat sanat Suvi Minkkisen käytöksestä Kenkää Red Bullilta saanut F1-kuski avasi sanaisen arkkunsa – syytökset olivat suorat Suomalaiselta hiihtomieheltä hirmuveto – kepitti A-maajoukkuetähden miten tahtoi IL: Rallitähdeltä selvä viesti Janni Hussille Ampumahiihtäjä Sonja Leinamo lähti lätkimään kisapaikalta – syy selvisi somesta Cadillac tehnyt Valtteri Bottaksen kannalta merkittävän ratkaisun Jonne Halttunen heitti hyvästit – sitten aukesi korkki Raimo Helminen avasi suunsa – Petri Matikainen ei voinut kuin nauraa Dorothea Wierer hävisi Suvi Minkkiselle – italialainen teki asioita selväksi kisan jälkeen Nyt alkoi tapahtua: Kalle Rovanperä kertoi loistavia uutisia faneilleen Lue myös: NHL:n sisäpiiristä hurja väite: Jarmo Kekäläisen vihan kohde paljastui Jääkiekko 22.12.2025 - 12:49 Lasse Honkanen Raimo Helminen avasi suunsa – Petri Matikainen ei voinut kuin nauraa Jääkiekko 21.12.2025 - 10:30 Lasse Honkanen Mikko Rantanen nöyryytti Mikael Granlundia NHL:ssä – valmentaja veti heti johtopäätöksensä Jääkiekko 20.12.2025 - 12:51 Lasse Honkanen