Kuva: All Over PressJukurit aloitti SM-liigakauden upeasti voittamalla HPK:n maalein 7–3. Kaikki ei kuitenkaan ole loistavasti taustalla.Seuran taustayhtiö Jukurit HC Oy järjesti keskiviikkona yhtiökokouksen. Osakkeenomistajat vahvistivat tilinpäätöksen kaudelta 1.5.2023-30.4.2024.Tilikauden liikevaihto oli 4,812 miljoonaa euroa. Tulos taas oli 342 008 euroa tappiollinen.Jukurit HC Oy käynnisti osakeannin kesäkuussa talouden tasapainottamiseksi. Osakeannin vähimmäismerkintämäärän 250 000 euroa tiedotettiin täyttyneen elokuun lopussa.Tiedotteen julkaisun jälkeen yksi merkintään sitoutunut ankkurisijoittaja on ilmottanut vetäytyvänsä osakeannista. Tämän vuoksi merkattujen osakkeiden määrä on alle vähimmäismerkintämäärän ja merkattujen osakkeiden määrä on tällä hetkellä 3152 osaketta, eli 157 600 euroa.– Liigakauden avauksen myötä kiinnostus osakeantiin on selvästi noussut ja keskusteluja mahdollisista merkkauksista käydään koko ajan. Meillä on täysi luotto että annin vähimmäismerkintämäärä saadaan täyteen ja osakeanti toteutuu, toteaa Jukurit HC Oy:n toimitusjohtaja Antti Laakso tiedotteessa.LUE MYÖS: Analyysi: Mikael Granlund johdattaa Anaheim Ducksin pudotuspeleihin (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Antti Laakso Jukurit Liiga SM-liigaTuoreimmat Uutiset Luvassa hirmukausi? Suomalainen NHL-tähti saamassa uskomattoman mahdollisuuden Kalle Rovanperä hyppäsi auton rattiin – laittoi pystyyn mielettömän show’n Ensin potkut Red Bullilta – Christian Horner saatiin nyt toinen musertava tieto Lipsauttiko läheinen uutispommin Max Verstappenista? – Yritti vetää sanat takaisin heti Krista Tervon ilmoitus sai riemun repeämään – ”Suuri kunnia” SK: Suomalaistähdelle tuli äkkilähtö Montrealista – vaikeni tästä asiasta Suru-uutinen: Suuri rallilegenda on kuollut Helmareiden päävalmentaja asteli ottelun jälkeen pukukoppiin – teki yhden asian harvinaisen selväksi Selostajakollega avasi nyt suunsa – lausui selvän tuomion Antero Mertarannasta Merkittävä julkistus luvassa: Valtteri Bottaksen F1-kohtalosta uutta tietoa Rallimaailmasta shokkiväite Kalle Rovanperästä – Suomessa tätä ei sano kukaan ääneen Dallas tehnyt tiukan linjauksen Mikko Rantaseen liittyen – jysähtääkö pian siirtopommi? Jussi Jokinen jätti hyvästit – tähän autoon mies törsäsi ensimmäisen NHL-palkkansa Helmareiden päävalmentaja Marko Saloranta sanoi ääneen brutaalin totuutensa Apu paljasti: Olli Jokinen hakeutui hoitoonLue myös: Luvassa hirmukausi? Suomalainen NHL-tähti saamassa uskomattoman mahdollisuuden Jääkiekko11.07.2025 - 19:09 Lasse Honkanen SK: Suomalaistähdelle tuli äkkilähtö Montrealista – vaikeni tästä asiasta Jääkiekko11.07.2025 - 19:09 Lasse Honkanen Selostajakollega avasi nyt suunsa – lausui selvän tuomion Antero Mertarannasta Jääkiekko10.07.2025 - 19:09 Lasse Honkanen