Kuva: Matti Nenonen / Suomen JääkiekkoliittoLeijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on nimennyt ensimmäinen MM-leiriryhmän. Joukkue kokoontuu tulevana sunnuntaina Latviassa, jossa se leireilee, ja kohtaa lopuksi ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona kahdesti isäntämaan Riikassa.Yksi mielenkiintoisimmista nimistä on Jukurien vasta 17-vuotias hyökkääjä Konsta Helenius. – Meillä on mielenkiintoinen ryhmä koossa jo heti leirityksen alussa. Debytanttina mukaan valitun Jukureiden 17-vuotiaan hyökkääjän Konsta Heleniuksen kanssa olemme sopineet, että viimeistään kahden viikon jälkeen katsomme, jatkaako hän edelleen A-maajoukkueen mukana vai liittyykö hän tuolloin MM-kotikisoihin valmistautuvien alle 18-vuotiaiden Pikkuleijonien matkaan, Leijonien GM Jere Lehtinen kertoo Suomen Jääkiekkoliiton tiedotteella.Ensikertalaisia Leijonilla on Latviassa mukana yhteensä neljä. Heleniuksen lisäksi Leijonien leirille osallistuvat maalivahti Markus Ruusu (Jukurit), puolustaja Aleksi Matinmikko (puolustaja) ja hyökkääjä Viljami Marjala (TPS).Leijonat – ensimmäinen MM-leiriryhmä 7.-11.4.2024Maalivahdit:Lassi Lehtinen, MoDo Hockey, SHLMarkus Ruusu, Jukurit MikkeliPuolustajat:Oliwer Kaski, HV71, SHLOtto Latvala, Ilves TampereAtro Leppänen, Sport, VaasaAleksi Matinmikko, Ässät PoriJuuso Riikola, SCL Tigers, NLAAxel Rindell, Timrå IK, SHLRasmus Rissanen, Örebro HK, SHLVili Saarijärvi, SCL Tigers, NLATobias Winberg, JYP JyväskyläHyökkääjät:Hannes Björninen, Örebro HK, SHLEemil Erholtz, Ässät PoriKonsta Helenius, Jukurit MikkeliPekka Jormakka, Jukurit MikkeliJanne Kuokkanen, Malmö Redhawks, SHLJoona Luoto, SC Bern, NLAViljami Marjala, TPS TurkuJulius Mattila, Lukko RaumaSaku Mäenalanen, SCL Tigers, NLAMarkus Nurmi, TPS TurkuAhti Oksanen, IK Oskarshamn, SHLLauri Pajuniemi, Malmö Redhawks, SHLPatrik Puistola, Jukurit MikkeliSampo Ranta, MoDo Hockey, SHLSebastian Repo, Lukko RaumaA-maajoukkueen MM-leiritys käyntiin 7.4. – Tällä joukkueella Latviaan: https://t.co/Kr8ftLVnA8#Leijonat #MMleiri #IIHFWorlds pic.twitter.com/68uPx9gitZ— Leijonat (@leijonat) April 1, 2024LUE MYÖS: Tämä olisi täysi katastrofi – Krista Pärmäkoski sanoi sen ääneen Ylelle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jere Lehtinen Jukka Jalonen Konsta Helenius Leijonat Tuoreimmat Uutiset Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Ampumahiihtotähti on varma: Suvi Minkkinen teki valtavan virheen ennen olympialaisia UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Ampumahiihtäjä pihalle olympialaisista – suomalaisvalmentaja vaikeni Ylellä Norjassa ollaan varmoja: Avajaisiin lähteminen olisi ”idioottimainen” temppu Lue myös: Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Jääkiekko 06.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Jääkiekko 06.02.2026 - 08:50 Lasse Honkanen UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Jääkiekko 05.02.2026 - 19:56 Lasse Honkanen