Suomen MM-kisat ovat sujuneet sekavissa merkeissä. Suoritukset ovat ailahdelleet, välillä kulkee hyvin, välillä ei. Toisaalta pitää muistaa MM-turnauksen luonne: vain kahdeksannesta pelistä lähtien on merkitys suuri. Olisi nimittäin jo jonkinlainen ihme, että lajissa, jota harrastetaan tosissaan ja ammattimaisesti niin harvassa maassa, pääsy kahdeksan joukkoon olisi suurmailta uskomaton epäonnistuminen. Etenkin nyt, kun Venäjä on ulkona kuvioista.

Teoriassa putoamisvaihtoehtokin oli Leijonien osalta lähellä. Turha spekuloida, miten olisi käynyt, jos jatkopaikka olisi jäänyt Sveitsi -ottelusta kiinni. Ei jäänyt, joten siellä ollaan missä pitääkin. Eikä enää ole mitään merkitystä sillä, miten sinne on päästy. Edessä on yksi ottelu, jonka seurauksena määritellään, ovatko kisat menestys vai suunnaton pettymys.

Jukka Jalonen ja Suomi ovat olleet samassa tilanteessa aiemminkin. Monta kertaa. Viime vuosina tullut suurmenestys ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Suomi ei ole kuitenkaan ollut oikeasti suursuosikki mestariksi vielä joitakin vuosia sitten. Muisti on lyhyt – monta kertaa puolivälierässä on oikeasti jouduttu venymään ja tappelemaan, että paikka mitalipeleihin on tullut.

Sama lähtökohta on nytkin. Paperilla Ruotsi on ylivoimainen suosikki. NHL-pelaajilla – tai edes pelaajilla vaan NHL-tähdillä – ladattu Tre Kronor on tehnyt selvää jälkeä kisoissa. Joukkue on voittanut kaikki ottelunsa, osin rallatellen, osin pelaamalla lähelle tasoaan. Mutta näilläkään peleillä ei ole mitään merkitystä enää – se on kerrasta poikki ja yhdessä ottelussa kaikki on mahdollista.

Leijonat pääsee ihanassa tilanteessa peliin. Jalonen esikuntineen voi motivoida joukkuetta printtaamalla medialta tullutta kritiikkiä vaikka pukukopin seinät täyteen, höystää tilannetta lainaamalla eri asiantuntijoita ja vielä muistuttaa joukkuetta, että vaikka kapteeni on poissa, me hoidamme tämän. Ainekset melkoiseen kuolleista nousuun on sekoitettu. Altavastaaja-Suomi on rakentunut kansalliseen ajattelutapaan ja sitä on hyödynnetty urheilussa lajista riippumatta monen monituista kertaa.

Ja jos tulee putoaminen, mitä sitten? Ei ala yleinen huuto valmentajan vaihtamisesta, koska valmentaja vaihtuu joka tapauksessa. Sitten vaan uutta matoa koukkuun vuoden kuluttua. Ruotsilla lähtökohta on toinen, sillä tämän joukkueen ainoana missiona on palauttaa laihojen vuosien jälkeen Tre Kronor sinne minne he omasta mielestään kuuluvat: huipulle. Eivätkä Ruotsin supertähdet olisi kisoihin lähteneetkään millään vähäisemmällä tavoitteella.

Jos Suomi on ottelun puolivälissä vielä pelissä mukana ja tilanne on esimerkiksi tasan, Leijonilla on loistava mahdollisuus mennä jatkoon. Jalonen ja kumppanit ymmärtävät, ettei ole mitään väliä, miten voitto tulee. Pelataan vain tuloksesta, ei tyylipisteistä. Vaikka koko viisikko makaisi maalivahdin edessä ja kyttäisi koko ottelun ajan vastaiskuja bussiin päätään lyöneen vastustajan virheistä, ei väliä, kunhan voitto tulee.

Tässä Suomi on Jalosen aikana ollut todella hyvä. Ja on varmasti sitä tänäänkin. Kysymys on kuitenkin siitä, onko Ruotsin taitotaso vain yksinkertaisesti niin paljon edellä, ettei edes loistava taktiikka ja siihen sitoutuminen riitä? Näin piti käydä 2019 Ruotsia ja supertähtiä pullistelevaa Venäjää vastaan, mutta niin vain Suomi eteni maailmanmestaruuteen.

Silloinkin ammennettiin kaikki altavastaajan asemasta. Sama resepti on käytössä myös Ostravassa torstai-iltana.

Suomen ja Ruotsin lisäksi välieräpaikasta pelaavat torstaina Tshekki ja USA, Kanada ja Slovakia sekä Sveitsi ja Saksa.