Jääkiekon SM-liiga Oy päätti ensi kauden sarjamuodosta ylimääräisessä yhtiökokouksessa tiistaina 30.4.2024.

Liigan joukkuemäärä kasvaa yhdellä, kun Kiekko-Espoosta tulee sarjan 16. seura. Tämä muutos vaikuttaa osaltaan koko sarjarakenteeseen, mutta vielä merkittävämpi ohjaava tekijä on keväästä 2025 alkaen pelattava karsintasarja Liigassa viimeiseksi jääneen joukkueen ja Mestiksen mestarin välillä.

Keskeinen muutos sarjamallissa on myös se, että Liigan playoffsit laajenevat kattamaan 12 joukkuetta. Myös playoffsien 1. kierros kasvaa ja sen ottelusarjat pitenevät.

Uutta jännitettä playoffsien 1. kierrokselle
Runkosarjan neljä parasta joukkuetta jatkavat suoraan neljännesfinaaleihin. Sijoille 5–12 sijoittuneet pelaavat playoffsien 1. kierroksella neljän otteluparin voimin: vastakkain ovat sijat 5–12, 6–11, 7–10 ja 8–9.

Playoffsien 1. kierroksen formaatti on jatkossa paras viidestä, kun tähän saakka on pelattu paras kolmesta –järjestelmällä. 1. kierroksen sarjojen voittajat etenevät neljännesfinaaleihin.

Neljännesfinaaleissa, semifinaaleissa ja finaaleissa pelataan perinteisesti paras seitsemästä –järjestelmällä aina mestaruuteen saakka.

Lokakuussa 2023 Liigan yhtiökokous päätti, että karsinnat Mestiksen voittajan ja Liigassa viimeiseksi jääneen joukkueen välillä palaavat osaksi sarjamuotoa. Nyt Liigan yhtiökokous on tarkentanut karsinnan mallin – ja tuonut siihen uusia elementtejä.

Ennen varsinaista karsintasarjaa pelataan Liigan runkosarjassa sijoille 15 ja 16 sijoittuneiden joukkueiden välinen playout-sarja. Formaatti on paras seitsemästä. Playout-sarjan voittajan kausi päättyy, häviäjä jatkaa karsintasarjaan Mestiksen mestaria vastaan.

Karsintasarja pelataan niin ikään paras seitsemästä –järjestelmällä.

Liigassa pelaamiseen tarvitaan jatkossakin Liiga-lisenssi. Normaali lisenssiprosessi sijoittuu syyskaudelle, mutta karsinnan kautta mahdollisesti Liigaan nousevalle joukkueelle avataan nyt toinen hakuaika keväälle.

On myös mahdollista, että karsintasarjan voittaa Mestis-joukkue, jonka lisenssihakemus meni jo syksyn hakujakson aikana läpi.

  1. Mikäli karsintasarjan voittaa Mestis-seura, jonka lisenssihakemus on hyväksytty normaalin lisenssiprosessin puitteissa syksyllä, kyseinen joukkue nousee Liigaan ja karsinnat hävinnyt putoaa Mestikseen.
  2. Mikäli karsintasarjan voittaa Mestis-seura, jonka lisenssihakemus ei ole mennyt läpi lisenssiprosessissa tai hakemusta ei ole tehty lainkaan, seuralla on 30.4. asti aikaa tehdä hakemus tai täydentää sitä.

Lähde: Liigan verkkosivut