Pelicans käytti neljännen ottelupallonsa ja iski HIFK:n lomille. Pelicans voitti ensimmäiset kolme ottelua ja HIFK seuraavat kolme.Pohdittiin, että HIFK pystyy tekemään sen, minkä Liigahistoriassa vain Blues on kerran tehnyt: mennyt jatkoon 0-3 tilanteesta. Näin ei tapahtunut. Lars Bryggman ja Ryan Lasch sanoivat loppujen lopuksi ”ei”.Ratkaisevan seitsemännen ottelun ensimmäinen erä oli varovainen ja tylsä. Toisessa erässä alkoi lopulta tapahtua. Ensin Ryan Lasch laittoi vaarattoman kiekon maalille, jonka loistavasti viime peleissä pelannut Niko Hovinen imuroi sisään. Virhe oli iso, mutta toisaalta pitää muistaa, että HIFK olisi ilman Hovista nauttinut Levillä jaloja juomia jo päiväkausia.Hovisen virheeseen ottelu ei ratkennut, sillä HIFK tasoitti Miro Väänäsen alivoimamaalilla. Toisessa erässä Pelicans meni vielä johtoon Michal Jordanin maalilla. Kolmas erä oli muuttaa kaiken: HIFK tuli erään todella vahvasti ja tasoitti Juha Jääskän maalilla ja heti perään Luke Martin vei HIFK:n johtoon.Sitten astui esiin ottelun suuri sankari, Lars Bryggman. Ensin ruotsalainen tasoitti ylivoimalla ja lopulta, vain reilu minuutti ennen loppua, sama mies iski voittomaalin luukulta. Jo muutaman kerran kanveesista tässä sarjassa noussut HIFK ei sitä tällä kertaa tehnyt ja Pelicans meni välieriin Kärppiä vastaan.Ottelun suuret sankarit olivat Lasch, joka teki maalin ja syötti kaksi. Ja luonnollisesti Bryggman, joka iski kaksi massiivista maalia. Sama mies iski aiemmin sarjassa myös yhdessä ottelussa jatkoaikamaalin, joten arvokkaasta pelaajasta on totisesti kyse.Pelicansin kausi siis jatkuu, HIFK:n ei. Todennäköisesti Nordiksen kulmilla alkaa iso pyykinpesu – tai ainakin pitäisi. Surkea loppu surkealle kaudelle. Ei jäänyt epäselvyyksiä, parempi jääkiekkojoukkue meni jatkoon. Välierissä kohtaavat siis Tappara ja KalPa sekä Pelicans ja Kärpät. Välierät alkavat loppuviikosta.PELICANS NELJÄN PARHAAN JOUKKOON! 🩵🖤Semifinaalit käynnistetään tänä perjantaina Lahdessa Kärppiä vastaan. Ottelutuloksen tarjoaa Famuri – Paikallinen kiinteistöhuollon ammattilainen#PelicansFi #HIFK #Liiga 📸: Tomi Natri pic.twitter.com/CVwN4BHmyZ— Lahden Pelicans (@PelicansFi) April 2, 2024LUE MYÖS: Tämä olisi täysi katastrofi – Krista Pärmäkoski sanoi sen ääneen Ylelle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HIFK Liiga Pelicans Tuoreimmat Uutiset Kerttu Niskanen teki Ylellä ikävän paljastuksen kilpasiskojensa touhusta – tätä ei TV:ssä näytetty Kimi Räikköseltä yllättävä ulostulo – Ferrari-fanien vinoilu alkoi saman tien Tieto tuli: Sonja Leinamo ulkona – kahta suomalaista ampumahiihtäjää odottaa vielä karumpi kohtalo Patrik Laine NHL:n suomalaisseuraan? – Mallina olisi tämä kauppa Yle: Iivo Niskanen ja suomalaishiihtäjä jakoivat dramaattisen hetken ladulla – siinäkö se oli? Enni Mälkösen ja Jari-Matti Latvalan yhteistyö sai ikävän päätöksen – näin kommentoitiin IS:lle IL: Jasmi Joensuu lausui kulisseissa selvät sanat Suomen valmentajille – pois lähtöviivalta Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Lue myös: Patrik Laine NHL:n suomalaisseuraan? – Mallina olisi tämä kauppa Jääkiekko 07.02.2026 - 13:54 Lasse Honkanen Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Jääkiekko 06.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Jääkiekko 06.02.2026 - 08:50 Lasse Honkanen