Kuva: LiigaTappara voitti Pelicansin neljännessä finaalissa Lahdessa jatkoajan jälkeen 4-3. Mitenkään helpolla voitto ei todellakaan tullut, sillä Tappara oli vahvasti purjeissa ensimmäisen erän, kontrolloi hyvin toisen erän, mutta sitten tuli Tappara ja tamperelaisten isot nimet.Pelicans aloitti vahvasti ja meni johtoon Aleks Haatasen maalilla. Pelicans teki toisenkin osuman, mutta se hylättiin Tapparan haaston jälkeen. 2-0 maali tuli lopulta Toni Utusen osumalla.Parjattu ja ihmetelty Anton Levtchi sai koneensa käyntiin kolmannessa erässä. Hän teki puhtaan, perinteisen hattutempun iskemällä kolme perättäistä osumaa samassa erässä. Mutta tämä ei vielä riittänyt voittoon – Pelicans tasoitti viime hetkillä ilman maalivahtia tulleella maalilla, joka vielä tarkistettiin videolta. Maalintekijänä oli jälleen Haatanen ja syöttäjänä Filip Kral, joka syötti kaikki Pelicansin maalit.Maali hyväksyttiin ja mentiin jatkoajalle. Siinä ratkaisijaksi nousi Nick Baptiste (kuvassa), joka hyödynsi Veli-Matti Savinaisen tekemän maskin ja veti raudanlujan rannevedon yläkulmaan. Peli oli siinä ja Suomen mestaruus on katkolla sunnuntaina Tampereella. Levtchin ja Baptisten lisäksi Tapparan sankarina hääräsi Savinainen, joka kuittasi kolme syöttöpistettä.Baptiste oli luonnollisesti tyytyväinen mies ottelun ratkettua.Näytimme luonnetta. Pelicans on hyvä joukkue, he ovat edenneet finaaliin asti. Keskityimme siihen, miten itse pelaamme, emme vastustajaan, Baptiste kertoi MTV:n haastattelussa.Tappara johtaa finaalisarjaa 3-1. Pelicans on aika ison tehtävän edessä, sillä Tapparan voittaminen kolmessa perättäisessä ottelussa olisi aikamoinen uroteko.TAPPARA VOITTAA!Pelicans kaatuu Lahdessa maalein 3-4 JE. 🔥 Finaalisarja Tappara 3, Pelicans 1.Tuloksen tarjoaa: https://t.co/Mch6L9OHum #PositiivistaJuridiikkaa #Tappara #Liiga pic.twitter.com/oCma97F2nw— Tappara Tampere (@Tapparaofficial) April 26, 2024 LUE MYÖS: Analyysi: Jarmo Kekäläisen oppipoika tekee käsittämätöntä työtä NHL:ssä (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Aleks Haatanen Anton Levtchi Filip Kral Liiga Nick Baptiste Toni Utunen Veli-Matti SavinainenTuoreimmat Uutiset HJK-tähden temppu shokkitappiossa ällistytti – ”Herranjestas” Yhteiskuva julki: Enni Mälkönen löysi erityisen henkilön rallipiireistä Tästä ei Suomessa hiiskuta – NHL-asiantuntijalta tyly tuomio Mikael Granlundista Nyt se on varmaa: Rallilegenda Sebastien Ogier teki kovan peliliikkeen Toyotan Juha Kankkunen sai nyt brutaalin kysymyksen Kalle Rovanperästä Kulisseissa kuiskitaan: Tuhoaako tämä mies Valtteri Bottaksen F1-unelman? Kamerat tallensivat: Erling Haalandin toiminnasta leviää ikävä väite Sebastian Ahon Carolina Hurricanes rysäyttämässä vielä kunnon siirtopommin Ott Tänakin temppu Kreikan MM-rallin jälkeen ällistyttää Yllätyskäänne: Manchester United virittelee nyt kunnon siirtopommia Kohun jälkeen: Teemu Selänne sai musertavan uutisen – ”Hieno mies on poissa” Asiantuntija: Max Verstappenin F1-kohtalo on sinetöity Kalle Rovanperä lausui sen yhden sanan – huoli heräsi välittömästi Jere Karalahti esitteli lyöntivoimaansa – tuomio oli selvä Valtteri Bottas tekemässä valtavan ratkaisun – tuhoaako hän F1-uransa lopullisesti?Lue myös: Tästä ei Suomessa hiiskuta – NHL-asiantuntijalta tyly tuomio Mikael Granlundista Jääkiekko02.07.2025 - 21:48 Lasse Honkanen Sebastian Ahon Carolina Hurricanes rysäyttämässä vielä kunnon siirtopommin Jääkiekko02.07.2025 - 21:48 Lasse Honkanen Kohun jälkeen: Teemu Selänne sai musertavan uutisen – ”Hieno mies on poissa” Jääkiekko01.07.2025 - 21:48 Lasse Honkanen