Jääkiekon Liigassa pelataan tiistaina runkosarjan viimeinen kierros. Pelissä on paljon niin kotietujen kuin viimeisen pudotuspelipaikan suhteen, mutta myös tilastoissa käydään kovaa taistelua.Pistepörssin voitosta taistelevat JYP:in Jerry Turkulainen ja Ilveksen Oula Palve. Turkulainen on pisteen edellä ennen viimeisen kierroksen kotiottelua Lukkoa vastaan. Palve taas lähtee hakemaan Turusta TPS:n kustannuksella saldoonsa lisäpisteitä ja sitä kautta pörssin voittoa.Ilveksen Eemeli Suomi voi täysosumailtana nousta vielä uhkaamaan kaksikkoa, mutta eroa pörssikärki Turkulaiseen on jo kolme pistettä.Teemu Turunen maalikuninkaaksiMaalikuninkuuden tulee voittamaan Kärppien Teemu Turunen. Hän on tehnyt 29 maalia eli kuusi maalia enemmän kuin jaetulla kakkosijalla olevat HIFK:n Julius Nättinen, Ilveksen Jani Nyman sekä JYP:in Juuso Puustinen.Tehopörssi (+/- -tilasto) on tasainen. Paras saldo on toistaiseksi Pelicansin Filip Kralilla sekä Tapparan Otto Leskisellä, joilla molemmilla on 26 plussaa. Pelicansin Lars Bryggman on yhden plussan takamatkalla, joten tätä kautta otteluissa Tappara-HPK ja Pelicans-SaiPa on omat pienet jännitysaiheensa.Viljami Marjala tulokkaiden pistepörssin ykkönenPuolustajien pistepörssiä johtavat tasapistein Ilveksen Sami Niku ja HIFK:n Luke Martin. Nikulla on enemmän tehtyjä maaleja, joita saattaa tulla lisää TPS:n vieraana. Martin yrittää nousta ykkössijalle kotona Nordiksella, kun vastassa on KalPa.Tulokkaiden pistepörssin tulee viemään varmuudella TPS:n Viljami Marjala. Syöttötilastoa sen sijaan hallitsee HIFK:n Jori Lehterä, joka puhkaisi edellisessä ottelussa rajapyykin 50 syöttöä kauden aikana.Liigan viimeisen kierroksen ottelut: HIFK-KalPa, Jukurit-Kärpät, JYP-Lukko, Pelicans-SaiPa, Sport-Ässät, Tappara-HPK ja TPS-Ilves. Näistä peleistä luonnollisesti kiinnostavin on Sportin ja Ässien kohtaaminen, jossa on panoksena paikka pudotuspeleihin.LUE MYÖS: Antti Pennanen kiersi taitavasti kysymyksen Liigan tasosta – ”Jos ajatellaan näitä liigapelaajia” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jerry Turkulainen Liiga Oula Palve Teemu Turunen Viljami Marjala Tuoreimmat Uutiset Oliko tämä tarpeen? Jari-Matti Latvala teki ison paljastuksen rallitähdestä THF: Jesse Puljujärven toiminta ällistytti Tampereella Mika Häkkisen ”suomalainen vitsi” oli liikaa – F1-legendan hermot paloivat Nyt Leijonien kannalta merkittävä tieto Mikael Granlundista Ovet paukkuvat: Mitä Jokereissa oikein tapahtuu? Liverpool-tähti löi nyrkin pöytään – Real Madrid iskemässä heti kiinni IS: Tämä tieto oli liikaa – Jari-Matti Latvala murtui kyyneliin Kasperi Kapasen vaimo ällistyttää Pohjois-Amerikassa Kamerat tallensivat: Kalle Rovanperä villiintyi naisseurassa Urheilucastissa paljastus: Leijonatähdillä nöyryyttävä lempinimi Antti Pennaselle Vahvistus: McLarenilla paukkuvat ovet – talli palkkasi uuden kuskin F1:ssä muhii uutispommi – tämä talli uskoo saavansa Max Verstappenin Yle: Ovi on auki: Suomalaiselta rallitähdeltä shokkipaluu MM-sarjaan? IS:lle vihjailua: Janni Hussin uralle shokkikäänne? Ylelle kova paljastus – Antti Pennanen harkitsee todellista shokkinimeä Leijonien olympiajoukkueeseen Lue myös: THF: Jesse Puljujärven toiminta ällistytti Tampereella Jääkiekko 12.11.2025 - 14:57 Lasse Honkanen Nyt Leijonien kannalta merkittävä tieto Mikael Granlundista Jääkiekko 12.11.2025 - 11:02 Lasse Honkanen Ovet paukkuvat: Mitä Jokereissa oikein tapahtuu? Jääkiekko 12.11.2025 - 08:39 Lasse Honkanen