Kuva: All Over PressJääkiekon SM-liigaseurojen talousuutiset ovat olleet erittäin synkkiä viime kuukausina. Tuohon sarjaan on liittynyt nyt myös KooKoo.Seuran taustayhtiön tilikausi päättyi miltei 780 000 euroa tappiolle. Pudotuspeleistä ulos jääminen vaikutti osaltaan tappion suuruuteen.KooKoo Hockey Oy:n liikevaihto tilikaudelle 2023–2024 kasvoi lähes 700 000 euroa, päätyen 6 730 000 euroon. .– Liikevaihdon kasvu on kohtuullisella tasolla, varsinkin kun edellisellä tilikaudella pelasimme playoffs-otteluita ja nyt päättyneellä emme, joten playoffs-otteluiden tulot jäivät kokonaan saamatta. Lisäksi hallituksen kanssa päätimme kesällä 2023 nostaa pelaajabudjettia ja kauden aikana jouduimme sen vielä ylittämään loukkaantumisten vuoksi. Suurin yksittäinen tekijä tappioon on liian suureksi kasvaneet henkilöstökulut, sillä meillä oli suoraan sanottuna aivan liian kallis joukkue varsinkin sen tuloksiin nähden. Myös toimistolla ja valmennuksessa oli tiettyjä päällekkäisyyksiä menneellä tilikaudella, joka nosti lisää henkilöstökuluja, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa kommentoi tiedotteessa.– Tulos on karu, sitä on turha kieltää tai mennä piiloon. Tiettyjä leikkauksia on nyt tehty suunnitelmallisesti ja jatkamme meidän pitkäjänteistä työtämme. Katseet on jo käännetty meneillään olevaan kauteen ja sen tavoitteisiin, Välimaa viestittää.LUE MYÖS: Analyysi: Jarmo Kekäläisen oppipoika tekee käsittämätöntä työtä NHL:ssä (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp KooKoo Liiga SM-liigaTuoreimmat Uutiset HJK-tähden temppu shokkitappiossa ällistytti – ”Herranjestas” Yhteiskuva julki: Enni Mälkönen löysi erityisen henkilön rallipiireistä Tästä ei Suomessa hiiskuta – NHL-asiantuntijalta tyly tuomio Mikael Granlundista Nyt se on varmaa: Rallilegenda Sebastien Ogier teki kovan peliliikkeen Toyotan Juha Kankkunen sai nyt brutaalin kysymyksen Kalle Rovanperästä Kulisseissa kuiskitaan: Tuhoaako tämä mies Valtteri Bottaksen F1-unelman? Kamerat tallensivat: Erling Haalandin toiminnasta leviää ikävä väite Sebastian Ahon Carolina Hurricanes rysäyttämässä vielä kunnon siirtopommin Ott Tänakin temppu Kreikan MM-rallin jälkeen ällistyttää Yllätyskäänne: Manchester United virittelee nyt kunnon siirtopommia Kohun jälkeen: Teemu Selänne sai musertavan uutisen – ”Hieno mies on poissa” Asiantuntija: Max Verstappenin F1-kohtalo on sinetöity Kalle Rovanperä lausui sen yhden sanan – huoli heräsi välittömästi Jere Karalahti esitteli lyöntivoimaansa – tuomio oli selvä Valtteri Bottas tekemässä valtavan ratkaisun – tuhoaako hän F1-uransa lopullisesti?Lue myös: Tästä ei Suomessa hiiskuta – NHL-asiantuntijalta tyly tuomio Mikael Granlundista Jääkiekko02.07.2025 - 09:20 Lasse Honkanen Sebastian Ahon Carolina Hurricanes rysäyttämässä vielä kunnon siirtopommin Jääkiekko02.07.2025 - 09:20 Lasse Honkanen Kohun jälkeen: Teemu Selänne sai musertavan uutisen – ”Hieno mies on poissa” Jääkiekko01.07.2025 - 09:20 Lasse Honkanen