Kuva: All Over PressMM-jääkiekon puolivälierät osoittivat selvästi, miten paljon kovempi A-lohko oli kuin naapurilohko Ostravassa. Prahan lohkon joukkueista kolme neljästä meni jatkoon. Vain Suomi putosi pois, tosin vastassa oli A-lohkoa mielin määrin hallinnut Ruotsi.Kanada voitti omassa ottelussaan kohtuullisen vaivattomasti Slovakian. Slovakialle kisat olivat tyydyttävät, sillä joukkue pääsi puolivälieriin, nykyisellä joukkueellaan aika lailla maksimisuoritukseen. Ottelun ykköspelaaja oli laajasta Kanadan materiaalista Nick Paul, joka teki maalin ja syötti kaksi. Peli päättyi Kanadan 6-3 voittoon. Sveitsi joutui odotetun tiukoille Saksan kanssa. Ottelu ratkesi vasta aivan lopussa, kun Sveitsi teki 3-1 voittomaalin Saksan tyhjään maaliin. Sveitsi oli toki koko ajan edellä, mutta Saksa osoittautui todella sitkeäksi vastustajaksi. Ottelun sankari tuli tällä kertaa Sveitsin joukkueen supertähdistön ulkopuolelta, sillä Cristoph Bertschy teki ottelun avausmaalin ja päätösmaalin tyhjiin.Tshekki puolusti hurmiossa USA:ta vastaan ja maalivahti Lukas Dostal pelasi loistavan ottelun. Tshekki voitti jenkit maalein 1-0, puolustamisen kautta. Jenkit hakkasivat päätä seinään, Tshekki blokkasi, katkoi, rikkoi ja raastoi. Kun ottelussa käytetiin vielä ”vankilasääntöjä”, sai Tshekki tehdä etenkin oman maalinsa edessä oikeastaan mitä vain ilman puhalluksia. USA ei löytänyt keinoja muurin murtamiseen ja Tshekki marssi neljän parhaan joukkoon. Ottelun ainoan maalin teki Pavel Zacha.Kisahuuma tulee tästä vielä kasvamaan, kun joukkue pääsee todella äänekkään kotiyleisönsä siivittämänä pelaamaan Ruotsia vastaan välierissä. Toisessa välierässä kohtaavat Sveitsi ja Kanada.It’s special when you get to the semis in front of your home crowd.🇨🇿🥰 #MensWorlds @czehockey pic.twitter.com/FEy7FIdX8T— IIHF (@IIHFHockey) May 23, 2024LUE MYÖS: Se oli siinä: Kaisa Mäkäräinen pois Ylen selostuskopista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kanada MM-kisat Sveitsi Tshekki Tuoreimmat Uutiset Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Nyt ei lähdetty valehtelemaan – tyly totuus Kerttu Niskasesta ja Krista Pärmäkoskesta Yle: Iivo Niskanen lähetti ikävän viestin Suomen väistyvälle päävalmentajalle IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Ylellä lyötiin pöydälle raju väite Eero Hirvosesta Kaisa Mäkäräinen jätti jäähyväiset Ylellä – varoitteli lopuksi täydellä katastrofilla Yle: Aino-Kaisa Saarinen ei voinut käsittää Suomen hiihtotähden romahdusta – löi pöydälle ikävän vaihtoehdon Minja Korhosen kilpasiskon kyynelille ei ollut tulla loppua – julki lohduton tieto HIFK:n ex-pelaajalta raskaita syytöksiä seuran toiminnasta Yllätyskäänne: Tyson Furylle leivotaan kunnon megaottelua Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Lue myös: PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Jääkiekko 17.03.2026 - 17:55 Lasse Honkanen Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Jääkiekko 17.03.2026 - 14:06 Lasse Honkanen HIFK:n ex-pelaajalta raskaita syytöksiä seuran toiminnasta Jääkiekko 16.03.2026 - 17:51 Lasse Honkanen