Kuva: Taneli Niinimäki / AKKEnni Mälkösen ura kartanlukijana on ollut nousussa viimeisen reilun vuoden aikana. Hän voitti viime kaudella Esapekka Lapin kartturina rallin SM-sarjan. Tänä vuonna hän on Lapin työpari MM-sarjassa Hyundailla ja myös SM-sarjassa.Vielä loppuvuodesta 2024 Mälkönen oli ikävissä otsikoissa. Julkisuudessa pyöriteltiin sitä, että Sami Pajari antoi lähtöpassit Mälköselle. Kaksikko voitti tuolla kaudella WRC2-luokan mestaruuden. Pajari oli kuitenkin ilmoittanut jo ennen kauden päätöstä naiselle, että hän voi etsiä muita töitä.Pajari otti kartturikseen Marko Salmisen. Ilta-Sanomat kertoo nyt, että todellinen syy vaihdokselle oli se, että Pajari halusi kokeneemman kartturin, kun hän siirtyi MM-sarjaan. Pajari itse kommentoi asiaa IS:n jutussa.– Olen oppinut kaikilta karttureiltani todella paljon. Lopulta on kuljettajan vastuulla valita kulloisessakin uran vaiheessa paras mahdollinen ”kokonaispaketti” itselleen. Tuossa kohtaa tein kilpailullisista syistä päätöksen vaihtaa kartturia, Pajari selvitti IS:lle. Pajari halusi myös tehdä selväksi, että hänellä ei ole henkilökohtaisesti ongelmaa Mälkösen kanssa.– Mun mielestä meidän välillä ei ole ikinä ollut mitään suurempaa draamaa. Tervehdimme ja voimme vaihtaa kuulumiset, sanaili Pajari.LUE MYÖS: Lotta Harala jakoi järkyttäviä kuvia – varoitti ihmisiä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enni Mälkönen Sami Pajari Lue myös: Rallimaailmassa leviää nyt merkittävä väite Kalle Rovanperän ensi vuodesta Ralli 11.09.2026 - 17:51 Lasse Honkanen Henri Haapamäki tiputti Ylelle säälimättömän totuuden rallin MM-sarjan suomalaistähdestä – ”Ikävä kyllä” Ralli 11.09.2026 - 09:51 Lasse Honkanen Janni Hussin ja rallitähden suhde puhuttaa – julkisesta likapyykistä voi tulla rumaa Ralli 10.09.2026 - 18:00 Lasse Honkanen