Kuva: Jari Mäki-Kuutti / Suomen JääkiekkoliittoLeijonat otti makoisan voiton EHT-turnauksen avausottelun Tshekkiä vastaan Tshekissä. Suomi voitti ottelun 4-1 eikä isäntäjoukkueella ollut oikeastaan mitään sanan sijaa ottelussa.Suomi pelasi tutun tiiviisti ja hyvällä asenteella. Maalissa Harri Säteri oli erinomainen ja loi hyvän pohjan tulokselle.Ottelun avausmaali nähtiin hetki ennen ottelun puoliväliä. Vili Saarijärvi vei Suomen johtoon Patrik Puistolan ja Pekka Jormakan syötöstä. Toisen erän lopussa Arttu Hyry vei suomen 2-0 johtoon, syöttäjänä jälleen Puistola ja Juuso Riikola.Kolmas maali syntyi kolmannessa erässä ylivoimalla. Oliver Kapanen teki maalin, jonka alustivat Oliwer Kaski sekä hyviä näyttöjä antanut Jesse Puljujärvi. Tshekki kavensi hetkeä myöhemmin, mutta Leijonat iski sinetin voitolle Jere Innalan maalilla viimeisellä minuutilla. Syöttäjinä olivat tähän maaliin Kapanen ja Ahti Oksanen.Suomen turnaus jatkuu Tshekissä – vastaan tulevat vielä Ruotsi ja Sveitsi.LUE MYÖS: Liigapomo uskoo, että paitsiohaasto nopeuttaa peliä, myös aloituksiin iso muutos – tuomarit käskettiin peilin eteen ja käyttämään maalaisjärkeä (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Leijonat Tuoreimmat Uutiset Keihästähti Toni Kuusela kokeili uutta uraa – veti johtopäätöksensä yhden kaiken jälkeen Ralliässä Enni Mälkönen tarjosi faneilleen upean mahdollisuuden Mikko Koivu myönsi vuosien jälkeen karun totuuden Ylelle Tämä F1-tähti oli melkoinen naistenmies – Mika Salolta jäätävä paljastus Viaplaylla VM: Tämä mies juoni potkuja Juha Kankkuselle Cristiano Ronaldon käytös nuoren maskotin kanssa ällistyttää – ”Kuka muu tekisi näin?” Mercedes-pomo antoi tuomionsa Max Verstappenista Sieltä se tuli: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala jakoivat ilouutisia Tätä ei TV:ssä nähty – Ylen selostaja näki Huuhkajien päävalmentajan poikkeuksellisen tempun NHL-asiantuntija: Patrik Lainetta voi odottaa karu kohtalo Montrealissa – olisi täysi katastrofi Kalle Rovanperän kilpakumppani lausui selvää tekstiä Teemu Selänne ällistyi Yhdysvalloissa – ei voinut käsittää tätä tietoa Christian Hornerin entinen avustaja palasi F1-varikolle – nainen kuvattiin Kolme ottelua ja potkut? Barcelona virittelee rajua ratkaisua F1-varikolla leviää hurja huhu: Red Bull virittelee shokkikaappausta McLarenilta Lue myös: Mikko Koivu myönsi vuosien jälkeen karun totuuden Ylelle Jääkiekko 08.09.2025 - 19:05 Lasse Honkanen NHL-asiantuntija: Patrik Lainetta voi odottaa karu kohtalo Montrealissa – olisi täysi katastrofi Jääkiekko 07.09.2025 - 21:01 Lasse Honkanen Teemu Selänne ällistyi Yhdysvalloissa – ei voinut käsittää tätä tietoa Jääkiekko 07.09.2025 - 17:00 Lasse Honkanen