Kuva: All Over PressJääkiekon MM-kisoissa nähdään pelaajia useista eri sarjoista. Kanadan ja USA:n pelaajat ovat yleensäkin koostuneet miltei kokonaan NHL-ammattilaisista, tällä kertaa moni muukin on saanut joukkueeseensa nimekkäitä vahvistuksia rapakon takaa. Vuosien varrella on puhuttu paljon, mikä on sitten loppujen lopuksi NHL-statuksen merkitys? Syövätkö samaa leipää? Ovatko ylivertaisia?Varmasti monelle mielipiteelle on perusteensa, mutta ainakin käynnissä olevien kisojen pistepörssin perusteella NHL-status on ollut hyvin selkeästi tekijä, joka pistepörssin kärkinimiä yhdistää. Vasta tilaston sijalta kymmenen löytyy ensimmäinen pelaaja, joka ei ansaitse leipäänsä NHL-kaukaloissa. Hän Tshekin konkaripelaaja Roman Cervenka, 38. Toki hänkin on urallaan hetken NHL-statuksella pelannut, mutta pääosan Euroopassa. Tällä hetkellä hän edustaa Rappenswil-Jonaa. Pistepörssiä johtaa USA:n Matt Boldy. Minnesotassa pelaava hyökkääjä on tehnyt toistaiseksi pisteet 6+8=14. Kakkosena on USA:n ja Ottawan kapteeni Brady Tkachuk, jonka tehot ovat 7+6=13. Kolmannen sijan jakavat USA:n ja Columbuksen Johnny Gaudreau sekä Sveitsin Roman Josi, joka ansaitsee leipänsä Nashvillessa. Molempien tehot ovat 3+8=11.Pistepörssin viitonen on Kanadan ja Buffalon Dylan Cozens, joka on tehnyt tehot 8+2=10. Cozens johtaa myös turnauksen maalipörssiä. Kuudentena on toistaiseksi turnauksen tehokkain pelaaja, Sveitsin Kevin Fiala. Los Angelesin hyökkääjä on tehnyt tehot 6+4=10 pelattuaan neljä ottelua. Jaetulta seitsemänneltä sijalta löytynyt New Jerseyn sveitsiläinen Nico Hirschier sekä Erik Karlsson, nykyään Pittsburgh. Molempien tehopisteet ovat 5+5=10.Tilaston yhdeksäs on Seattlessa pelaava ruotsalainen, Andre Burakovsky, joka on tehnyt pisteet 4+6=10 ja kymmenentenä Cervenka, tehoilla 3+7=10.Koko kärkikymmenikkö on myös yhä turnauksessa mukana, joten jokaisella on ainakin yksi ottelu aikaa vielä komistella tilastojaan.LUE MYÖS: IS: Harri Kirvesniemi ampuu kovilla – nämä kaksi miestä pihalle Suomen olympiajoukkueesta (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp MM-kisat Tuoreimmat Uutiset Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Ampumahiihtotähti on varma: Suvi Minkkinen teki valtavan virheen ennen olympialaisia UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Ampumahiihtäjä pihalle olympialaisista – suomalaisvalmentaja vaikeni Ylellä Norjassa ollaan varmoja: Krista Pärmäkoskelta ”idioottimainen” temppu Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Lue myös: Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Jääkiekko 06.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Jääkiekko 06.02.2026 - 08:50 Lasse Honkanen UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Jääkiekko 05.02.2026 - 19:56 Lasse Honkanen