Kuva: All Over PressMonet NHL-asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Dallas Starsin tilanne on varsin mainio tulevaisuutta ajatellen.Starsin joukkueen runko on varsin vahva. Joukkueella on toki oma taistelunsa palkkakaton kanssa. Tuohon soppaan liittyy myös Jason Robertsonin. Robertsonista on tulossa rajoitettu vapaa agentti vuoden päästä. Hän tienaa tällä hetkellä 7,75 miljoonaa dollaria ja odottaa muhkeaa palkankorotusta.NHL-asiantuntija Jeff Marek on puhunut Robertsonin tapauksesta DLLS Stars Podcastissa. Hän kertoi seuran vetävän tiukkaa linjaa. Mikko Rantanenhan sai aiemmin tänä vuonna 12 miljoonan dollarin vuosipalkan tuovan ja kahdeksan vuoden pituisen sopimuksen. Marek arvioi, milloin hän uskoo Robertsonin tilanteen selviävän.– Jos minun pitäisi arvata, luultavasti ennen harjoitusleiriä, koska sitä haluaa tietä, mitä on käytettävissä. Ei sitä halua alkaa rakentaa kemiaa ja sitten joutua kauppaamaan pelaajan, koska ei pääse sopimukseen numeroista. Toisaalta uskon, että Mikko Rantasen sopimus on tämän joukkueen hyökkääjien palkkakatto. Uskon, että Thomas Harley (puolustaja) tulee allekirjoittamaan valtavan jatkosopimuksen Dallas Starsin kanssa, todennäköisesti 9–9,5 miljoonan dollarin haarukassa, maksimipituudella eli kahdeksalla vuodella.Marek teki selväksi, että Robertsonin ja Rantasen välillä on iso ero.– Mielestäni hyökkääjistä ja palkkauksesta puhuttaessa se kovin nimi on Mikko Rantanen. Sitten pitää kysyä itseltään, ja tämä saattaa kuulostaa siltä kuin loukkaisin Jason Robertsonia. En niin tee, sillä hän on yksi NHL:n eliittipelaajista, mutta Mikko Rantanen on aivan eri kaliiberin pelaaja.– Onko Jason Robertson miljoonan vähemmän arvoinen kuin Mikko Rantanen, puolitoista miljoonaa vähemmän vai kaksi miljoonaa vähemmän arvoinen pelaaja kuin Mikko Rantanen? Ja onko olemassa ristiriita sen välillä, miten Robertsonin leiri näkee hänet palkkauksen verrattuna Mikko Rantaseen, ja sen, miten Dallas Stars haluaa rakentaa joukkueensa sekä asemoida pelaajat palkkatasoihin, joissa seura kokee olonsa mukavaksi? pohti Marek.LUE MYÖS: Tämä olisi täysi katastrofi – Krista Pärmäkoski sanoi sen ääneen Ylelle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Dallas Stars Jason Robertson Mikko Rantanen NHL Tuoreimmat Uutiset THF:ssä villi heitto NHL-hyökkääjän paluusta SM-liigaan – ”100 pinnaa heittämällä” Kerttu Niskanen teki Ylellä ikävän paljastuksen kilpasiskojensa touhusta – tätä ei TV:ssä näytetty Kimi Räikköseltä yllättävä ulostulo – Ferrari-fanien vinoilu alkoi saman tien Tieto tuli: Sonja Leinamo ulkona – kahta suomalaista ampumahiihtäjää odottaa vielä karumpi kohtalo Patrik Laine NHL:n suomalaisseuraan? – Mallina olisi tämä kauppa Yle: Iivo Niskanen ja suomalaishiihtäjä jakoivat dramaattisen hetken ladulla – siinäkö se oli? Enni Mälkösen ja Jari-Matti Latvalan yhteistyö sai ikävän päätöksen – näin kommentoitiin IS:lle IL: Jasmi Joensuu lausui kulisseissa selvät sanat Suomen valmentajille – pois lähtöviivalta Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista Lue myös: THF:ssä villi heitto NHL-hyökkääjän paluusta SM-liigaan – ”100 pinnaa heittämällä” Jääkiekko 07.02.2026 - 21:41 Lasse Honkanen Patrik Laine NHL:n suomalaisseuraan? – Mallina olisi tämä kauppa Jääkiekko 07.02.2026 - 13:54 Lasse Honkanen Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Jääkiekko 06.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen