Kuva: Sami Lievonen / Suomen JääkiekkoliittoNHL:n puolivälierissä pelattiin kaksi ottelua. Rangers isännöi jo toista kertaa Carolinaa ja nappasi myös toisen voittonsa. Dallasin ja Coloradon ottelusarja alkoi ja avauspelin vei Colorado. Kummassakin ottelussa ratkaisu jouduttiin hakemaan pitkän kaavan mukaan ja molemmissa peleissä nähtiin mukavasti syöttöpisteitä suomalaisilta.Rangersin ja Carolinan kohtaaminen oli tasaisempi kuin ensimmäinen ottelu. Varsinainen peliaika päättyi lukemiin 3-3 – Rangersin Alexis Lafreniere teki kaksi maalia ja Chris Kreider yhden. Carolinan puolelta onnistui Jake Guentzel kahdesti ja Dimitri Orlov kerran – kaikkiin Carolinan maaleihin teki esityön Sebastian Aho.Ottelu ratkesi vasta toisella jatkoajalla. Vähemmän yllättäen voittomaali syntyi ylivoimalla, kuten Rangersin tasoitusmaalikin varsinaisella peliajalla. Vincent Trocheck survoi maalin edestä kiekon maaliin ajassa 87.24. Syöttöpisteet voittomaaliin saivat Mika Zibenejad sekä Artemi Panarin, joten Rangersin vahva ja nimekäs ylivoima oli jälleen maineensa veroinen.Rangers hoiteli molemmat kotiottelunsa ja johtaa nyt sarjaa 2-0. Seuraavaksi siirrytään pelaamaan Raleighiin, Carolinaan.Dallasin ja Coloradon puolivälieräsarjan avausottelu oli kaksijakoinen. Dallas aloitti vahvasti ja meni ensimmäisessä erässä jo 3-0 johtoon. Jamie Bennin tekemään 3-0 maaliin sai syöttöpisteen Miro Heiskanen. Coloradon moottori lämpeni hitaammin, mutta kun näin tapahtui, teki joukkue tyypillisen spurtin tähtipelaajiensa johdolla. Ensin maalinteossa onnistui jo kahdeksannen pudotuspelimaalinsa tehnyt Valeri Nitshushkin, syöttäjinä Cale Makar ja Nathan MacKinnon. Maali syntyi ylivoimalla, kuten toinen Coloradon maali. Sen teki Makar, syöttäjinä Nitshushkin ja Mikko Rantanen. Tasoitus tuli heti kolmannen erän alussa, kun MacKinnon teki osuman, syöttäjinä Rantanen ja Makar.Mikko Rantanen osui kolmannessa erässä vielä tolppaan, mutta maaleja ei nähty ennen kuin jatkoerän puolessa välissä. Ratkaisijaksi nousi Coloradon Miles Wood, jonka pudotuspelikevään kolmas osuma toi Coloradolle parhaan mahdollisen alun puolivälieräsarjaan – voiton vieraskaukalosta.💙♥️ https://t.co/iB4fuOA0yL— x – New York Rangers (@NYRangers) May 8, 2024LUE MYÖS: Tapaus Ristomatti Hakola – Yle: Pöydälle lyötiin shokkiratkaisu (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Carolina Hurricanes Colorado Avalanche Dallas Stars Mikko Rantanen New York Rangers NHL Sebastian Aho Tuoreimmat Uutiset Ylen Laura Arffmanin olympiamatkaa varjostaa synkkä asia Jan Zeleznyä uhannut Saksan keihäshirmu teki paluun – tulos vetää hiljaiseksi Kaisa Mäkäräinen puhui tästä miehestä – teki sitten IS:lle karun tunnustuksen Raimo Helmisen muodonmuutos ällistyttää – ex-pelaajalta selvät sanat Suomen rallitoivo täysin kassalla – Juha Kankkunen nosti kädet pystyyn Urheilucast: Olli Jokisen HIFK:ssa kuohuu – tähtipelaajasta vedettiin suora johtopäätös Olympiaturnaus lähestyy – Sebastian Aholla on ikävä ongelma Yle: Kerttu Niskanen lausui suoran viestin Suomen valmennusjohdolle VM: Esapekka Lapin henkilökohtaisessa elämässä valtava muutos – tämä oli ”viimeinen niitti” Kalle Rovanperän lähipiiristä tehtiin ikävä paljastus IS:lle – ei hyvältä kuulosta Ylen temppu oli liikaa – Kalle Palander sai tarpeekseen: ”V*ttu jes! Minja Korhonen ällistyi siitä, mitä intohimoinen fani teki hänelle Asiantuntijalta selvä tuomio Mikael Granlundista – toisteli yhtä paljonpuhuvaa sanaa HS: Enni Mälkönen avautui suhteestaan rallitähteen – vanhat haavat revittiin auki Ystävä teki ikävän tempun Valtteri Bottakselle – F1-tähti oli tarttua kirveeseen Lue myös: Raimo Helmisen muodonmuutos ällistyttää – ex-pelaajalta selvät sanat Jääkiekko 03.02.2026 - 11:49 Lasse Honkanen Urheilucast: Olli Jokisen HIFK:ssa kuohuu – tähtipelaajasta vedettiin suora johtopäätös Jääkiekko 03.02.2026 - 08:34 Lasse Honkanen Olympiaturnaus lähestyy – Sebastian Aholla on ikävä ongelma Jääkiekko 02.02.2026 - 21:55 Lasse Honkanen