Kuva: LiigaJääkiekon SM-liigan Sport on tehnyt uuden pelaajahankinnan. Sport tiedotti perjantaina, että puolustaja Miro Karjalainen on tehnyt vuoden sopimuksen seuran kanssa.27-vuotias Karjalainen teki tällä kaudella paluun pitkän loukkaantumisen jälkeen. Hän pelasi 11 ottelua HPK:n paidassa.200-senttinen ja yli satakiloinen järkäle oli HPK:n kanssa voittamassa SM-liigan mestaruutta keväällä 2019. Sport on innoissaan miehen tulosta. Urheilujohtaja Herkko Koski kommentoi asiaa tiedotteessa.– Miron saapuminen Vaasaan on varmasti koko joukkueelle ja meidän upeille faneille hieno uutinen. Miro on pelaajana fyysisen koon ja vahvan kamppailun lisäksi, paljon muutakin. Odotan häneltä kokonaisvaltaista kahden suunnan pelaamista, ja isoksi mieheksi Miro on taitava luistelija ja uskonkin, että meillä on lupa odottaa häneltä myös hyökkäyspeliimme kaipaamaamme vahvistusta.– Perusteellisten selvitysten ja neuvottelujen aikana, saimme lisätietoa hänen haastavista viime uosista, mutta koko ajan itselle vahvistui se asia, että haluan hänet joukkueeseemme. Olen iloinen, että Miro on ensi kaudella Sportin eikä vastustajan pelipaita päällä, kommentoi Koski.LUE MYÖS: Näkökulma: HIFK:ssa on monttu, mistä on kiivettävä nopeasti ylös (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HPK Liiga Miro Karjalainen SM-liiga SportTuoreimmat Uutiset Nyt pitää alkaa tapahtua – Toyotan Jari-Matti Latvala löi nyrkin pöytään Carolina Hurricanes viritteli mehevää siirtopommia – tähän se sitten kariutui Selvä viesti: Rallimies ällisteli Enni Mälköstä Kimi Räikkösestä arkistojen aarre – Jäämies tuijotti jotain sellaista, jota nuoremmat eivät edes tunnista Montrealissa on kypsytty – onko tässä Patrik Laineen tuleva NHL-seura? Olli Jokinen jyrähti Avussa – puhui suunsa puhtaaksi suhteestaan HIFK-pomo Janne Pesoseen Reetta Hurske vahvisti – päätyi rajuun ratkaisuun Toyotan rallitähti antoi nyrkkiensä puhua Suomessa – ”Älkää ryttyilkö hänelle” Raju väite Max Verstappenista ja F1-pomon potkuista – nämä sanat ovat myrkkyä Red Bull -faneille HIFK:lle pamahti musertava uutinen keskellä kesää Lauri Markkasen päivitys Suomesta ällistyttää Pohjois-Amerikassa – tämä näky loksautti leuat Luvassa hirmukausi? Suomalainen NHL-tähti saamassa uskomattoman mahdollisuuden Kalle Rovanperä hyppäsi auton rattiin – laittoi pystyyn mielettömän show’n Ensin potkut Red Bullilta – Christian Hornerista saatiin nyt toinen musertava tieto Lipsauttiko läheinen uutispommin Max Verstappenista? – Yritti vetää sanat takaisin hetiLue myös: Carolina Hurricanes viritteli mehevää siirtopommia – tähän se sitten kariutui Jääkiekko13.07.2025 - 18:26 Lasse Honkanen Montrealissa on kypsytty – onko tässä Patrik Laineen tuleva NHL-seura? Jääkiekko12.07.2025 - 18:26 Lasse Honkanen Olli Jokinen jyrähti Avussa – puhui suunsa puhtaaksi suhteestaan HIFK-pomo Janne Pesoseen Jääkiekko12.07.2025 - 18:26 Lasse Honkanen