Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto Suomen 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue jatkoi puhtaalla pelillä MM-lopputurnausta. Vastassa oli Slovakia, jonka piti olla jonkinlainen mittari, mutta toisin kävi. Suomi oli jokaisessa osa-alueella edellä ja voitto olisi voinut olla huomattavasti suurempikin. Paljon kertoo, että Suomen maalivahti Petteri Rimpinen teki koko ottelun aikana vain kahdeksan torjuntaa.Lopputulos oli Suomelle 4-0. Suomen maalintekijät olivat Emil Hemming, Heikki Ruohonen, Kasper Pikkarainen sekä Joona Saarelainen. Kahteen maaleista teki esityön Konsta Helenius, joka oli jälleen Suomen pelin kapellimestari ja näkyvin pelaaja. Otteet olivat jälleen sellaiset, ettei ole ihme, kuinka paljon asiantuntijat nuorukaisen viime kauden valmentaja Olli Jokisen johdolla povaavat todella isoa menestystä taalakaukaloissa – ja hyvin pian.Helenius ja kumppanit joutuvat varsinaiseen mittariin ensi tiistaina, kun joukkue kohtaa USA:n. Ottelussa on panoksena alkulohkon voitto ja sitä kautta mahdollisimman mieluisa jatko-ohjelma. LUE MYÖS: Suuri suru: entinen Leijona-valmentaja on poissa (LeijonaUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp MM-kisat Tuoreimmat Uutiset THF: SM-liigan rivihyökkääjälle posketon sopimustarjous Valtteri Bottas heitti hyvästejä – tämä suhde on nyt päättymässä Kova väite kulisseista: Vedättikö Jasmi Joensuu hiihtokansaa? Ei mitään epäselvää: Maailmalta selvä tuomio Esapekka Lapin MM-jatkosta Kalle Lassilan mitta täyttyi – tylyjä totuuksia Suomen hiihtotähdistä Suvi Minkkinen sai shokkitiedon välittömästi voittonsa jälkeen Shokkipaluu Ferrarille? F1-maailmassa leviää nyt hurja huhu VM: Rallimies lähestyi Janni Hussia melkoisella tavalla, kun kisa oli ohi Urheilucastissa rajua vihjailua Jesse Puljujärvestä ja Antti Pennasesta Valtteri Bottas oltiin jo valmis lyömään Mercedeksen rattiin – sitten tuli iso käänne THF:ssä hurja heitto: Tekeekö Jokerit todellisen shokkikaappauksen? Red Bull ylitti rajan – Max Verstappen sai tarpeekseen Shokkiväite Oscar Piastrin kohtelusta McLarenilla – ”Kuvottavaa” UC: Kärpät teki sen taas – kovan luokan kaappaus Rallin MM-sarjalta päivitys Kalle Rovanperästä – fanit vetivät heti johtopäätöksensä Lue myös: THF: SM-liigan rivihyökkääjälle posketon sopimustarjous Jääkiekko 06.12.2025 - 12:51 Lasse Honkanen Urheilucastissa rajua vihjailua Jesse Puljujärvestä ja Antti Pennasesta Jääkiekko 05.12.2025 - 13:05 Lasse Honkanen THF:ssä hurja heitto: Tekeekö Jokerit todellisen shokkikaappauksen? Jääkiekko 05.12.2025 - 08:43 Lasse Honkanen