Kuva: All Over PressJääkiekon SM-liigan Sport on tarjonnut melkoisia uutisia syksyn aikana. Iso pommi oli, kun seura päätti palkata Doug Sheddenin päävalmentajakseen.Myös muuta on tapahtunut. Esko Seppänen on kertonut Urheilucastissa, että seura on juoninut melkoisia peliliikkeitä. – Urheilucastin tietojen mukaan Vaasan Sport tosisaan jahtasi hetken verran Linus Omarkia. Nimenomaan olisivat päässeet, koska niillä oli Doug Sheddenin tuoma vipuvarsi siihen, vähän niin kuin ryöstöneuvottelupöytään siitä, että ihan siis Urheilucastin tietojen mukaan Sport kävi jopa tapaamassa Omarkia liittyen siihen, että hän tulisi pelaamaan Vaasaan. Ikään kuin Vaasan kautta sitten sinne Ruotsin sympaattiseen divariin. Mutta Omark päättikin sitten palata kotikonnuille Johan Harjun kanssa ikään kuin välittömästi seuraavalla junalla. Seppänen hämmästeli asiaa ja muistutti, että Sportilla on ollut isoja taloudellisia haasteita.– Mutta aika mielenkiintoista. Mietin samaan syssyyn, että olisi tullut sitten Sheddeniä ja Omarkia. En tiedä, kun juuri tuntui, että kotva sitten siellä laitettiin ukaseeja pöytään, että jos ei seuraavan 48 tunnin aikana tule näin ja näin paljon dollareita pinoon, niin meidän pitää alkaa tyyliin myymään jääkiekkovarusteita tässä organisaatiossa siis kärjistetysti.– Niin yhtäkkiä ollaan sitten tuomassa Sheddeniä, tehdään Viljami Niemisen kanssa mittava jatkodiili. Spekuloidaan. Tavoitellaan edes Linus Omarkia, joka maksaa sen mitä hän 15-20 tonnia nettona kuussa. Näin poispäin. Kyllä siellä ainakin shotteja otetaan.Omark päätti siis siirtyä sittenkin Ruotsin viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Övertorneå HF:n paitaan. Hän teki siellä heti ensimmäisessä ottelussa pisteet 1+5=6.LUE MYÖS: Nyt se on julki: Krista Pärmäkoski sai melkoisen viestin hiihtomieheltä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Esko Seppänen Linus Omark Vaasan Sport Tuoreimmat Uutiset Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Suvi Minkkisen hempeä hetki käänsi katseita kisan jälkeen Krista Pärmäkoski puhui suunsa puhtaaksi, Kerttu Niskanen sanoi vielä sanottavansa Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Virpi Sarasvuo ei halunnut valehdella – tiputti brutaalin faktan Suomen hiihtotähdestä Jari-Matti Latvala vahvisti merkittävät neuvottelut Väistikö Jarmo Kekäläinen luodin? NHL:ssä kuiskitaan ”itseään täynnä olevasta” miehestä Suomalainen vapaaottelutähti antoi täyslaidallisen Makwan Amirkhanin ”pelleilylle” Valtteri Bottaksen isä katsoi poikansa touhua – toisena päivänä ei voinut enää olla hiljaa Kamerat tallensivat: Suomen ampumahiihtonaisen raivo repesi kesken maailmancupin kisan Lue myös: Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Jääkiekko 15.03.2026 - 13:54 Lasse Honkanen Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Jääkiekko 14.03.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Väistikö Jarmo Kekäläinen luodin? NHL:ssä kuiskitaan ”itseään täynnä olevasta” miehestä Jääkiekko 14.03.2026 - 15:59 Lasse Honkanen