Kuva: Jyri Sulander / SPLBayer Leverkusen hävisi edellisen kerran viime toukokuussa, kun Bochum kaatoi tulevat Saksan mestarit. Sen jälkeen Leverkusen on pelannut 50 virallista ottelua eikä ole kokenut ainuttakaan tappiota. Benficalta viime viikolla napattu ennätys komistuu koko ajan.Sunnuntaina pahanilman linnut povasivat, että Eurooppa-liigan finaalipaikka sekä tietynlainen kohtalon johdatus saattaisi johtaa siihen, että se mistä kaikki alkoi, päättyisi samaan paikkaan: Bochumin kohtaamiseen. Turha toivo – Leverkusen murjoi Bochumin vieraskentällä lukemin 5-0. Tehtävää helpotti Bochumin Felix Passiackin jo vartin pelin jälkeen saama punainen kortti. Patrik Shcick teki Leverkusenin avausmaalin ja Victor Bonicace iski pilkulta taukolukemiksi 2-0. Toisella jaksolla Aimine Adli teki maalin ja Josip Stanisic iski kahdesti. Lukas Hradecky kuittasi jälleen yhden nollapelin tämän kauden aikana.Leverkusenilla on vielä kolme ottelua jäljellä ”täydelliseen” kauteen. Bundesliigaa on pelaamatta yksi kierros, Saksan cupin finaali odottaa sekä Eurooppa-liigan finaali on vielä ohjelmassa. Ensimmäinen tavoite, tappioton Bundesliigakausi, voi toteutua kotikentällä ensi lauantaina, kun Leverkusen kohtaa kotonaan Augsburgin ja saa viimein odottamansa ”salaattilautasen”.Enjoy it once again, #Werkself. ⚫️🔴What a season. 🤯#BOCB04 | #Bayer04 pic.twitter.com/JFSAghk8tD— Bayer 04 Leverkusen (@bayer04_en) May 12, 2024LUE MYÖS: Saudi-Arabiasta kajahti varoitus Cristiano Ronaldolle – “Olipa hän kuinka merkittävä tahansa” (Atleetti.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Bayer Leverkusen Bundesliiga Lukas Hradecky Tuoreimmat Uutiset Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Ampumahiihtotähti on varma: Suvi Minkkinen teki valtavan virheen ennen olympialaisia UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Ampumahiihtäjä pihalle olympialaisista – suomalaisvalmentaja vaikeni Ylellä Norjassa ollaan varmoja: Avajaisiin lähteminen olisi ”idioottimainen” temppu Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen