Kuva: All Over PressEM-jalkapallossa pelattiin kaksi ottelua tiistaina. Avausottelussa Turkki voitti Georgian maalein 3-1. Kautta aikojen ensimmäistä arvokisaotteluaan pelannut Georgia laittoi Turkin todella tiukoille ja ottelun lopussa Turkin tasoitus oli lähempänä kuin voittomaali. Georgian kova painostus päättyi lopulta siihen, että Turkin Kerem Akturoglu karkasi ja teki loppulukemat.Toisessa ottelussa Portugali on todella tiukoilla Tshekin kanssa. Ensimmäinen jakso oli Portugalin vahvaa painostusta, mutta Tshekin puolustus piti. Toisella jaksolla Tshekki meni ensin johtoon, mutta Portugali tasoitti Tshekin puolustajan omalla maalilla. Ottelun voittomaali tuli aivan loppuhetkillä, kun vaihdosta kentälle tullut Francisco Conceicao teki maalin irtopallosta. EM-kisojen jokainen joukkue on nyt ollut tositoimissa. Ensimmäinen kierros ei tuottanut muita jättiyllätyksiä kuin Belgian tappio Slovakialle. Muutoin suosikit selvittävät avauspelinsä odotusten mukaisesti – ei välttämättä kovin näyttävästi, mutta riittävän tehokkaasti.A moment they won't forget ☺️@lidl | #EUROplayerescorts pic.twitter.com/pqK3oFpbly— UEFA EURO 2024 (@EURO2024) June 18, 2024LUE MYÖS: Valmentaja syytti Arsenalia likaisesta pelistä – lähetti heti viestin Artetalle (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp EM-kisat 2024 Georgia Portugalin MM-ralli Tshekki Turkki Tuoreimmat Uutiset Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Nyt ei lähdetty valehtelemaan – tyly totuus Kerttu Niskasesta ja Krista Pärmäkoskesta Yle: Iivo Niskanen lähetti ikävän viestin Suomen väistyvälle päävalmentajalle IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Ylellä lyötiin pöydälle raju väite Eero Hirvosesta Kaisa Mäkäräinen jätti jäähyväiset Ylellä – varoitteli lopuksi täydellä katastrofilla Yle: Aino-Kaisa Saarinen ei voinut käsittää Suomen hiihtotähden romahdusta – löi pöydälle ikävän vaihtoehdon Minja Korhosen kilpasiskon kyynelille ei ollut tulla loppua – julki lohduton tieto HIFK:n ex-pelaajalta raskaita syytöksiä seuran toiminnasta Yllätyskäänne: Tyson Furylle leivotaan kunnon megaottelua Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen