Kuva: All Over PressHJK:n eurotaival alkoi kaikkea muuta kuin suunnitelmien mukaan. Klubi kohtasi Mestarien liigan ensimmäisessä karsintaottelussa liettualaisen FK Panevezysin ja hävisi puhtaasti 0-3.HJK:n avausjakso oli kehnoa peliä ja kotijoukkue meni 1-0 taukojohtoon. Klubin peli parani toisella jaksolla, mutta se ei näkynyt tulostaululla – päinvastoin. Isännät tekivät kaksi maalia lisää ja ottivat todella ison askeleen kohti jatkopelejä. Toisaalta toinen ottelu on vielä pelaamatta ja HJK on aiemminkin pystynyt kääntämään vaikeita tilanteita kotonaan edukseen. Tähän on hyvä mahdollisuus nytkin, sillä liettualaisjoukkue ei ole kaksinen. Tuntuu tietysti oudolta todeta näin, kun lukemat olivat niinkin selvät. Mutta on täysin selvää, että HJK:n täytyy parantaa pelaamistaan roimasti ja siihen on täysi mahdollisuus.Klubille kaksi viimeistä ottelua ovat olleet vaikeita. Veikkausliigassa homma on käynyt kuin tanssi tuloksien suhteen, pelit eivät kovin säkenöiviä ole olleet, mutta viikonloppuna Ilves antoi joukkueelle selkäsaunan ja nyt Panevezys takoi samat lukemat tauluun kuin Ilves viikonloppuna.Kahden ottelun yhteistulos 0-6 on HJK:lle hyvin harvinainen.𝗦𝗶𝘁𝗮𝗮𝘁𝘁𝗶 Päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen mietteitä karmaisevasta tappiosta. Lisää kommentteja pian julkaistavassa raportissa. #HJK #UCLfi pic.twitter.com/1yyE861vgn— HJK Helsinki (@hjkhelsinki) July 9, 2024LUE MYÖS: Näkökulma: Veikkausliigan avauskierros säväytti – kaksi kiusallista putkea poikki (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HJK Mestarien liiga Panevezys Tuoreimmat Uutiset Florida Panthersin NHL-pomo puhui nyt suunsa puhtaaksi Aleksander Barkovin tapauksesta Suomen hiihtonaiset vaihtoivat vapaalle – juhlakunnossa Ylläksellä Kulissit romahtavat – Johanna Matintalolta tyly totuus Ylelle Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Tämä ottelu oli liikaa – Tyson Fury lausui hyytävät sanat tiimilleen Rakkaus kukoistaa – Suvi Minkkinenkin reagoi ilouutiseen Raimo Helminen ja radikaali ratkaisu – ”Ei tämä voi vain jatkua näin” Janni Hussi teki katastrofaalisen virheen – rallimieheltä melkoinen reaktio Mikael Granlundilta kaikessa hiljaisuudessa upea ele Suomessa Jasmi Joensuun toiminta ällistyttää hiihtopiireissä – ”Olen kuullut kautta rantain” Nyt sen voi sanoa: Kaisa Mäkäräisen elämässä valtava muutos Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta IL: SM-liigaseuran tähtipelaaja sai poskettoman tarjouksen kilpailijalta – ”Tuplapalkka” Suomen maajoukkuehiihtäjä lopettaa uransa – uusi laji ja ura jo tiedossa Suomen vapaaottelutähti kohtasi Habib Nurmagomedovin – veti hetkessä johtopäätöksensä Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen