Kuva: All Over PressSJK voitti perjantaina HJK:n maalein 1–0 Veikkausliigan ottelussa. Kasper Paanasen maali ratkaisi Kerhon voiton.Klubin päävalmentaja Toni Korkeakunnas oli tyytyväinen kamppailun alkuun. Maalinteko oli toki vaikeaa.– Lähdimme peliin juuri niin kuin oli sovittu. Meillä oli selkeä suunnitelma. Ensimmäinen puoliaika oli monella tapaa erinomaista. Hallitsimme pelin virtausta. Vastustajan ainoat tilanteet tulivat hieman huolimattomista pallonmenetyksistämme. Saimme paljon painetta vastustajan päätyyn ja heidän boksiinsa. Viimeiset ratkaisumme eivät olleet riittävän kliinisiä, joten tarvittava maali jäi tekemättä. Ottelun kuva oli sellainen kuin halusimmekin, kommentoi luotsi seuran verkkosivuilla.Ottelun yksi käännekohdista nähtiin avausjakson loppupuolella, kun Klubin Santeri Hostikka otti kaksi keltaista korttia. Korkeakunnas ei silitellyt pelaajansa päätä.– Ensimmäisen puoliajan lopulla anteeksiantamaton tapahtuma [ulosajo], mikä tietenkin vaikeutti tehtäväämme huomattavasti. Puoliajalla teimme uuden suunnitelman, ja pojat noudattivat sitäkin erittäin hyvin. Voi olla, että katson hieman sinivalkoisin silmin, mutta mielestäni olimme toisellakin puoliajalla parempi joukkue. LUE MYÖS: Atlético vaatii 200 miljoonaa – mitä tekee FC Barcelona? (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HJK Santeri Hostikka Toni Korkeakunnas Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset Jari Litmasen kohtelu ällistyttää – Teemu Selänne tiivisti kaiken yhdellä sanalla Suomalaislegenda sai tarpeekseen – lausui IS:lle rajua tekstiä Sami Pajarista Patrik Laineen toiminnasta leviää ilkeitä huhuja – nyt puhuttiin suu puhtaaksi F1-mies paljasti nyt totuuden Mika Häkkisestä Hehkutukselle stoppi – Montrealista brutaali tuomio Oliver Kapaselle Uusi päävalmentaja katsoi kuusi ottelua Mikael Granlundin pelaamista – nyt tuli selvä viesti Viaplayn F1-asiantuntijalta shokkiväite Lewis Hamiltonista Löytääkö Liverpool ratkaisun ongelmiinsa? Seura haluaa nyt Valioliiga-sensaation Asiantuntija sanoi ääneen ”ankaran totuuden” Kalle Rovanperästä – ”Ei häntä kiinnosta” Mervi Kallio löysi uuden pestin – näin käy F1:n kanssa Henri Haapamäki ei voinut olla hiljaa – antoi Ylellä tuomionsa Suomen rallitähdestä Vahvistus: Max Verstappen sivuun – tämä kuski hyppää miehen F1-autoon Mika Häkkinen ällistyttää toiminnallaan – ”Sinun kaltaisesi ihminen” Jari-Matti Latvala avautui vaikeuksistaan Janni Hussin kanssa Patrik Laineen Jordan-vaimolta ikävä suhdepaljastus Lue myös: Jari Litmasen kohtelu ällistyttää – Teemu Selänne tiivisti kaiken yhdellä sanalla Jalkapallo 23.10.2025 - 12:55 Lasse Honkanen Löytääkö Liverpool ratkaisun ongelmiinsa? Seura haluaa nyt Valioliiga-sensaation Jalkapallo 22.10.2025 - 14:51 Lasse Honkanen Takana hirmukausi: Lionel Messin tulevaisuus on selvä Jalkapallo 21.10.2025 - 12:49 Lasse Honkanen