Kuva: Jyri Sulander / SPLMaajoukkuepelaaja Matti Peltola on yksi MLS:ssä pelaavista suomalaisista.Peltola siirtyi viime kaudeksi MLS:n DC Unitedin paitaan. Hän aloitti nyt siis toisen kautensa seurassa.Peltola puhui uuden kauden alla tilanteestaan Kymppipaikan haastattelussa. Hän kertoi, ettei ole vielä fyysisesti täydessä iskussa.– Olen mennyt aika paljon takareiden ehdoilla ja olen ollut pari viikkoa normaalisti joukkuetreeneissä. Preseason on aika lyhyt ja intensiivinen, minkä takia on jouduttu painamaan kovaa. Ihan samalla tavalla ei voi rakentaa preseasonia niin kuin Suomessa neljää kuukautta ennen kauden alkua.Peltolalta tiedusteltiin myös, millaista on pelata Lionel Messiä vastaan. Hän myönsi kokemuksen olleen melkoinen.– Se oli ehdottomasti siistiä. Hän on ollut kirkkain idolini ihan pienestä asti. Vaikka hävisimme sen pelin vieraissa, niin harvoin on ajatukset palanneet mihinkään peliin niin kuin siihen. Se oli ehdottomasti siisti kokemus, ja siinä oli hieman hämillään, kun näin hänen pelaavan ja lämmittelevän.Peltola istui lauantaina vaihtopenkillä koko ottelun, kun DC United ja Toronto FC pelasivat 2–2-tasapelin.LUE MYÖS: Näkökulma: Nyt sai mitalisuosikki jättimäisen takaiskun – hymyileekö Leijonat salaa? (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp DC United Lionel Messi Matti Peltola MLSTuoreimmat Uutiset Vastustaja teki ikävän tempun Mikko Rantaselle – maksoi saman tien hirvittävän hinnan Ferrari-fanit tekivät Imolassa harvinaisen selväksi mielipiteensä Lewis Hamiltonista Kokeeko Sami Pajari kovan kohtalon Toyotalla? Suomalainen reagoi IS:ssä Paljastus kulisseista: Toyotalla ällisteltiin Hyundain Ott Tänakin touhua Real Madrid kyykytti markkinoilla – Liverpool on nyt vastaamassa älyttömillä siirtopommeilla Dallas on täysin sekaisin Mikko Rantasesta – NHL:n sisäpiiristä pysäyttävä paljastus Antero Mertarannalle riitti – antoi MTV:llä brutaalin tuomion Leijonatähtien touhusta Se olisi sitten siinä – Valtteri Bottas kokemassa karun F1-kohtalon F1-legenda Mika Häkkinen teki kaikessa hiljaisuudessa uuden aluevaltauksen Topi Raitasen tilanteessa ikävä käänne Juha Kankkunen lausui MTV:llä selvät sanat Kalle Rovanperälle Kalle Rovanperä sai ikävän yllätyksen kesken Portugalin MM-rallin Urheilucastissa karu paljastus SM-liigaseura Ilveksen tilanteesta VM: Janni Hussi ällistyi Jari-Matti Latvalan puheista – ”Olin että herranjestas” Se oli siinä: Antti Mäkinen tiputti uutisen kesken Viaplayn MM-selostuksenLue myös: Real Madrid kyykytti markkinoilla – Liverpool on nyt vastaamassa älyttömillä siirtopommeilla Jalkapallo17.05.2025 - 17:01 Lasse Honkanen Tuomas Virkkunen sai tarpeekseen – antoi täyslaidallisen Real Madridin ”aivan sairaalle” toiminnalle Jalkapallo15.05.2025 - 17:01 Lasse Honkanen Ylellä paljastus: Joukkuekaverit pöyristyivät Teemu Pukin tulosta – ”Se oli ihan p*ska siellä” Jalkapallo14.05.2025 - 17:01 Lasse Honkanen