Kuva: All Over PressJalkapallomaailmassa pyörii jälleen valtavasti siirtohuhuja. Manchester Cityn on uskottu tavoittelevan uutta keskikenttäpelaajaa paikkaamaan loukkaantunutta Rodria.Nyt näyttäisi, että Pep Guardiolan katse olisi sittenkin aivan eri pelipaikoilla. Sky Sports kertoo, että City hakee vahvistusta hyökkäykseen.Lähteen mukaan City neuvottelee Eintracht Frankfurtin Omar Marmoushin hankkimisesta. Kauppahinta olisi noin 50 miljoonaa puntaa eli 60 miljoonaa euroa.26-vuotiaan egyptiläisen sopimus kestää kesään 2027 saakka. Hän on tehnyt tällä kaudella Bundesliigassa 15 ottelussa 13 maalia ja jakanut kahdeksan maalisyöttöä.Eintrachtin pomo Markus Krosche vakuutti Sky Sportsille, että ostotarjousta ei ole tullut Cityn suunnasta.Marmoushin tulo olisi mielenkiintoinen esimerkiksi Erling Haalandin kannalta. Valmistautuuko City norjalaisen lähtöön? Toinen vaihtoehto on, että Marmoush toisi kaivattua taustatukea Haalandille. Tuon roolin aiemmin hoitanut Julian Alvarez kaupattiin kesällä Atletico Madridiin.LUE MYÖS: Näkökulma: KuPS kuittasi 1,7 miljoonaa lisärahaa – oliko kymppitonnien satsaus ratkaiseva? (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Eintracht Frankfurt Manchester City Omar MarmoushTuoreimmat Uutiset Montrealissa ällistellään Patrik Laineen kesätoimintaa Nykyinen F1-tähti sanoi sen suoraan: Ei kaipaa Valtteri Bottas tallikaverikseen Tästä ei ole aiemmin hiiskuttu – Liverpool juonii kaikessa hiljaisuudessa kovan luokan kaappausta Olli Jokinen laukoi IL:lle selvät sanat HIFK:n jättäneestä tähtipelaajasta Ilona Monosen EM-kultajuhlien keskellä saatiin karu paljastus Haastattelija ällistyi siitä, mitä Kalle Rovanperä päästi suustaan kameroiden edessä Red Bull -pomo paljasti nyt totuuden Max Verstappenista Yllättävä ystävyys: Teemu Selänne poseerasi melkoisessa seurassa Liverpool-tähdeltä shokki-ilmoitus – haluaa lähteä tähän seuraan Paljastus: Mika Häkkisen ja F1-tähden välit menivät täysin poikki Kohta mennään? Asiantuntija: Montreal Canadiensin tehtävä valtava päätös Patrik Laineen suhteen Olisihan se pitänyt arvata: Valtteri Bottaksen F1-kohtalosta valitettava päivitys Lukas Hradecky koki karun kohtalon Leverkusenissa – seurasi kammottava nöyryytys Ott Tänak sen sanoi – tämä on julma totuus Kalle Rovanperästä SaiPan Raimo Helmiselle mahtava uutinen keskellä kesääLue myös: Tästä ei ole aiemmin hiiskuttu – Liverpool juonii kaikessa hiljaisuudessa kovan luokan kaappausta Jalkapallo20.07.2025 - 22:23 Lasse Honkanen Liverpool-tähdeltä shokki-ilmoitus – haluaa lähteä tähän seuraan Jalkapallo19.07.2025 - 22:23 Lasse Honkanen Lukas Hradecky koki karun kohtalon Leverkusenissa – seurasi kammottava nöyryytys Jalkapallo19.07.2025 - 22:23 Lasse Honkanen