Kuva: MTVAntero Mertarannan ura Leijonien otteluiden selostajana tuli päätökseen kevään MM-kisoissa. Mertaranta jatkaa toki selostuksia yleisurheilun ja SM-liigan parissa.Mertarannan perintö on valtava. Hänestä puhui hiljattain myös suosikkiselostaja Jani Alkio Urheilucastin vieraana. Hänen mielipiteestään ei jäänyt epäselvyyttä. – Kyllä se on se aika ultimaattumein sinivalkoinen ääni. Muistaa siitä, kun itsekin olen ollut aika osuvassa iässä siinä, kun 1995 Never Forget oli. Kyllähän se on piirtynyt jo koko ajan siihen omaan sellaiseen, kun olen aina tykännyt selostajista jostain syystä. Se on ollut ihan pienestä pitäen. On se sitten ollut Raimo Häyristä, on se ollut Paavo Noposta, on se ollut Anssi Kukkosta ja kaikkia suomalaisen selostuksen uranuurtajia ja legendoja. – Kyllähän kun legenda-termiähän Suomessa nyt viljellään aika rujostikin, että joka toinen on suunnilleen jonkunlainen legenda. Se on niin vahva termi, niin Antsa on kyllä semmoinen, että sen ansaitsee ihan heittämällä. Kyllä sen vaikutus on ollut itselle erittäin iso. Alkio paljasti, että hän itsekin otti oppia Mertarannalta.– Muistan sitten, kun alkoi tuo selostaminen ole omalta osalta kanssa vähän ajankohtaista siinä 2000-luvun alussa, niin kyllä mulla oli selkeästi mielessä ja päässä.Siinä oli kaksi sellaista tekijää, minkä suuntaisesti, mitkä on sitä linjaa, mitä kenties itse alan sitten selostajana tekemään. Se oli J–P Jalo ja Antero Mertaranta, jotka olivat molemmat sellaisia erinomaisia esikuvia. Se tyyli oli sitä suuntaa, miten mä itse kuvittelin, että näin selostaa pitää. Eihän se mitään identtistä kopiointia ole, mutta siellä on ne vivahteet. – Antsalla nimenomaan se uuden tuulen tuominen suomalaiseen selostuskenttään on ihan kiistaton. Se loi sen tyylin vähän sellaisesta, miten sen voisi sanoa, Yleisradion tasapaksusta, missä ei ole mitään vikaa. Mä en tarkoita sitä, mutta hän toi täysin uudenlaisen suunnan suomalaiseen selostukseen. Se on energisempää, innostuneempaa, kielenkäytöltään erilaista ja sen tunnelman luominen on hyvin erilaista, ylisti Alkio.LUE MYÖS: IL: Hiihtorakas teki ikävän tempun Johanna Matintalolle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Antero Mertaranta Jani Alkio Tuoreimmat Uutiset Yllätysveto: Silja Kosonen tekee nyt uutta uraa – Saga Vanninekin ihmeissään Anne Kyllöselle sai vallan surkean tiedon – tunteet purkautuivat Suomalaiselta keihäsnaiselta rivoa toimintaa – ”mussukka” sai melkoisen viestin Maajoukkuekaveri löi Ylellä pöydälle ikävän tosiasian Kerttu Niskaseen liittyen ”Pelaajajulkistus” – Mikael Granlundista saatiin uutta tietoa Karjalainen: Lotta Harala ravaa nyt tämän miehen luokse – näin kaksikko tutustui Rallitähti rakastui kartanlukijaan – hempeä kuva julki Aitio: Suomalaisissa kiekkopiireissä leviää nyt iso huhu Raimo Helmisen tulevaisuudesta Nyt se on julkista tietoa – IS: Suvi Minkkinen teki ison ratkaisun Ulos maajoukkueesta – IL: Suomen hiihtonaisille lausuttiin tyly viesti Henri Haapamäki antoi tuomionsa Ylellä – johtopäätös Suomen rallitähdestä tehty Alisa Vainio ällistyttää maailmalla, kamerat tallensivat sananvaihdon kilpasiskon kanssa PP: Kärpät sai vihdoin haluamansa pelaajan – taustalla vuosien jahti UC: Takana vuosien viestittely – suomalainen NHL-mies ja yleisurheilutähti löysivät vihdoin toisensa Robert Helenius ui syvissä vesissä – pysäyttävä paljastus Lue myös: ”Pelaajajulkistus” – Mikael Granlundista saatiin uutta tietoa Jääkiekko 15.04.2026 - 15:51 Lasse Honkanen Aitio: Suomalaisissa kiekkopiireissä leviää nyt iso huhu Raimo Helmisen tulevaisuudesta Jääkiekko 15.04.2026 - 09:54 Lasse Honkanen PP: Kärpät sai vihdoin haluamansa pelaajan – taustalla vuosien jahti Jääkiekko 14.04.2026 - 15:57 Lasse Honkanen