Sportivo

Talviurheilumaailmasta löytyy useita pariskuntia. Yksi sellainen syntyi Pekingin olympialaisissa.

Yhdysvaltojen ampumahiihtomaajoukkueeseen pitkään kuulunut Deedra Irwin on puhunut Heartbeat: US Biathlon Podcastissa elämästään.

– Menin naimisiin ihanan aviomieheni Robby Burnsin kanssa. Tapasimme Pekingin olympialaisissa. Olemme siis olleet yhdessä viimeiset neljä vuotta ja käyneet läpi jälleen yhden olympiasyklin. Se on ollut aivan mahtavaa.

– Päätimme tehdä kaikille pienen aprillipilan ja mennä salaa naimisiin 1. huhtikuuta. Se on ollut uskomatonta. Hän on kannustavin ja ihanin ihminen, jonka olisin voinut rinnalleni saada, riemuitsi nainen.

Burns on yhdysvaltalainen lumilautailija. Kaksikko alkoi jutella avajaisissa, vaihtoi valokuvia ja piti sen jälkeen yhteyttä.

Irwin puhui ohjelmassa myös valmistautumisestaan uuteen kauteen, kun takana on olympiavuosi.

– Uskon, että monet ovat suhtautuneet tähän olympialaisten jälkeiseen kesään hieman eri tavalla ja keskittyneet enemmän muuhun elämään. Kuten huomaatte, olen itse ehtinyt tehdä kesän aikana vaikka mitä. Olen mennyt naimisiin, hankkinut koiran ja ostanut talon.

– Luulen, että monet ampumahiihtopiireissä ovat pitäneet tätä kesää eräänlaisena henkisenä nollauksena. Osa pohtii, haluaako jatkaa vielä seuraavan nelivuotisen olympiasyklin ajan vai kilpailla vain pari vuotta. On myös ollut todella mukavaa nähdä, kuinka monet ampumahiihtäjät ovat alkaneet perustaa perheitä.

– Uskon, että kaikki suhtautuvat olympialaisten jälkeiseen vuoteen melko tavanomaiseen tapaan. Harjoittelusta nautitaan, mutta samalla muuta elämää asetetaan hieman enemmän etusijalle. Se on ollut todella hyvä asia koko joukkueellemme ja ehdottomasti myös minulle, selvitti Irwin.

Päivitys tästä.

LUE MYÖS: Suomen yhdistetyn sensaatio teki valitettavan paljastuksen tilanteestaan (UrheiluAreena.fi)