Sportivo TV

Abu Dhabissa on lauantaina edessä suomalaisittain jännittävä päivä, kun Abdul Hussein tekee UFC-debyyttinsä.

Hussein saa vastaansa yhdysvaltalaisen Cody Gibsonin, jonka tausta on painin puolella. 38-vuotiaalla Gibsonilla on UFC:ssä kolme voittoa ja seitsemän tappiota.

Husseinin valmennustiimiin kuuluva Joni Salovaara on ollut Ylilyönti-ohjelmassa keskustelemassa Husseinin tulevasta ottelusta. Hän ei usko, että Gibson pystyy rankomaan Husseinia, vaikka saisikin hänet mattoon hetkeksi.

– En mitenkään usko, että niin kontrolloivaan positioon pääsisi, että lopetusotetta saisi varsinkaan siinä alussa. Luotan kyllä siihen, että Abba on valmistautunut tähän otteluun paremmin kuin hän, vaikka hän olisikin vähän treenin syrjässä ollut kiinni. Mitä pidemmälle ottelu menee, sitä enemmän se siirtyy Abballe kontrolliin, avasi Salovaara.

– Yksi asia, mitä meistä kumpikaan ei voi oikeastaan, eikä kukaan. Cody Gibson on kuitenkin ollut UFC-häkissä useita kertoja ja kilpaillut vielä kovemmalla tasolla kuin Abba, vaikka ei sitten kuitenkaan ihan niin menestyksekkäästi. Pystyykö sitä kokemusta hyödyntämään? Aina puhutaan, että kun joku tulee UFC:hen, sitten vasta tajuaa, kuinka kova se taso on. Päteekö se nyt taas yhtälössä? heitti juontaja Jaakko Dahlbacka.

– No ei. Nyt se ei kyllä päde. Abba on kuitenkin niin kova ottelija nimenomaan kilpailutilanteessa, että virheiden määrä on todella pieni. Ikkuna Gibsonin puolelta on niin vähän raollaan, että en usko mitenkään, että se nyt näkyisi, linjasi Salovaara.

Salovaara povasti ottelusta melkoista teurastusta. Kehätuomarin on puututtava peliin jo ensimmäisessä erässä.

– Gibsonille se on kova suoritus, että menee pidemmällä kuin ensimmäinen erä. Mutta kuten sanoin, me tiedetään, että voi se mennä toisen erään… Minun neutraali veikkaus on, että tekninen tyrmäys. Liikaa on liikaa ja siihen sitten tuomari tulee väliin, arvioi Salovaara.

LUE MYÖS: Antero Mertaranta lyttäsi Suomen seiväsnaisen tylysti: ”Siis naurettava” (UrheiluAreena.fi)