Kuva: Suomen LentopalloliittoTaru Lahti-Liukkonen ja Niina Ahtiainen eivät pystyneet keräämään lisää olympiarankingin pisteitä Puolan Satre Jablonkissa pelatussa beach volleyn Challenger-tason maailmankiertueen turnauksessa.Suomalaiskaksikko selviytyi karsinnoista pääsarjaan sijoittuen siellä 17:nneksi yhdellä voitolla ja kahdella tappiolla. – Karsinnoissa pelattiin tosi hyvää peliä, mutta pääsarja jäi vähän vaisuksi. Hyviä pilkahduksia, mutta ei parasta peliä. Harmittava tappio Ranskalle. Saatiin riittävästi torjunta-puolustuksia, mutta hyökkäyspelissä on parannettavaa, Niina Ahtiainen totesi Lentopalloliiton tiedotteen mukaan.Ennen olympiarankingin sulkeutumista on enää Ostravan korkeimman tason eli Elite16 -turnaus, mutta sinne suomalaispari ei näytä pääsevän. Tällä hetkellä he ovat vasta kuudennella varasijalla.Lahti-Liukkonen / Ahtiainen olivat ennen Stare Jablonkia toisella ”varasijalla” olympiarankingissa 120 pistettä viimeisestä mukaan nyt mahtuvasta parista.Näin olympiapaikan mahdollisuus jää Nations Cupin Euroopan lopputurnauksen voittamisen varaan. Se pelataan Jurmalassa Latviassa 13.-16.6.– Lähelle päästiin, mutta viimeinen tulos jäi tekemättä. Himottua olympiapaikkaa päästään kuitenkin onneksi metsästämään Jurmalassa, valmentaja Toni Vahela tiivisti.– Stare Jablonkin turnaus oli kaksijakoinen. Karsinnoissa pelasimme kaksi peliä päättäväisen vakuuttavasti. Pääsarjan kaikki kolme peliä olivat laadullisesti heikkoja vaikka lohkossa USA voitettiinkin. Tänään Ranskaa vastaan ei saatu palloa kuolemaan millään. Osa kunnia tästä vastustajalle, mutta paljon otamme myös oman hyökkäyspelaamisen piikkiin.Anniina Parkkinen / Vilhelmiina Prihti karsiutuivat Stare Jablonkissa pääsarjasta. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Beach volley Niina Ahtiainen Taru Lahti-Liukkonen Tuoreimmat Uutiset Takki kääntyi: Dallasissa käynnistyi ikävä keskustelu Mikko Rantasesta Lotta Harala pisti hynttyyt yhteen juoksijan kanssa – julkinen esiintyminen Toyota-pomolta tuli tuomio: Sami Pajari on poissa pelistä ensi kaudella Suomen A-maajoukkuehiihtäjä ja ampumahiihtäjä löysivät toisensa – hempeät kuvat julki Erotuomari myönsi tunaroineensa Tapparan ratkaisumaalissa – ”Meni paskat housuun” Krista Tervo täräytti mahtikaaren – SE-naiselta loistava paljastus Enni Mälkönen rikkoi hiljaisuuden – rallinainen pyysi nyt anteeksi käytöstään Suomalaisjuoksija täräytti maailmanennätyksen – ylivoima oli mykistävää IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ville Nousiainen avautui hiihtäjävaimonsa kuolemasta – viimeinen toive ei ole unohtunut MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Yle: Ilona Mononen rakastui toiseen juoksijaan Huhumylly kuumenee: Palaako Patrik Laine yllättäen ex-seuraansa? Hehkutukselle stoppi: Suomalaiselta juoksijalta tylyä tekstiä Alisa Vainion touhusta Suomalaiselta keihäsässältä järjetöntä ylivoimaa – voitto yli 20 metrillä Lue myös: Kilpasiskolta tyly temppu Kaisa Mäkäräiselle kesken juoksukisan – ”Tämä on kisatilanne” Muut lajit 15.05.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä vahvisti ilouutisen – mukana MM-sarjan kisassa Suomessa Muut lajit 13.05.2026 - 08:15 Lasse Honkanen Lähde: Ferrari tarjosi talvella kisakuskin paikkaa viime kauden F1-kuskille Muut lajit 04.04.2026 - 13:25 Lasse Honkanen