Kuva: Astrid Schaffner / PixabayTPS:n miesten F-liigajoukkue palaa vuoden tauon jälkeen Santeri Raatarilan komentoon. Puolentoista yhteisen valmennusvuoden aikana tiiviin työparin Raatarilan kanssa muodostanut ex-formulaselostaja Oskari Saari puhkuu intoa uuden kauden kynnyksellä.– Oli helppo päätös jatkaa TPS:ssa. Asiat tehdään täällä ammattimaisesti ja ihmiset ympärillä ovat osaavia ja kunnianhimoisia. Tekemisellä on koko ajan selvä suunta. Tämä on itselleni ylivoimaisesti paras paikka valmentaa vaikka asunkin 150 kilometrin päässä Kupittaalta. Kun perheeltä tuli vihreää valoa, oli päätös nopeasti tehty, Saari sanoo.Julkisuudessa Saari tosiaan tunnetaan entisenä monivuotisena F1-selostajana, mutta nuoresta miehestä asti hänen ”oma” lajinsa on ollut nimenomaan salibandy.– Tunnen myös hyvin Santerin ja hänen tapansa valmentaa. Hänen jatkonsa helpotti omaa päätöstäni entisestään. Olemme perustavaa laatua olevissa asioissa ns. saman koulukunnan miehiä ja yhtä mieltä suunnasta, jota kohti haluamme tämän joukkueen kanssa edetä. Sanotaan näin, että emme halua päästää itseämme helpolla vaan rimaa asetellaan Palloseuran arjessa korkealle tulevallakin kaudella. On todella inspiroivaa päästä töihin tämän joukkueen kanssa, Saari päättää.Lähde: TPS salibandyLUE MYÖS: Suomalaiselle huippulupaukselle kauden kolmas joukkue – ensimmäinen peli yhä pelaamatta (Atleetti.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp F-liiga Oskari Saari Salibandy TPS Tuoreimmat Uutiset Kovaa vihjailua: Iivo Niskanen tiputtaa uutispommin lähiaikoina Armoton tuomio: Kerttu Niskasen valmentajamies tylytti toista suomalaishiihtäjää Cadillacin F1-leiristä herkullista vihjailua – tarjoaako Valtteri Bottas kunnon paukun? Huh, mikä menopeli – Fernando Alonso hankki luksusta poskettomalla hinnalla Sami Jauhojärvi täräytti IS:lle suoran näkemyksensä ampumahiihdosta NHL-kiekkoilija Patrik Laine hyppäsi yllättäen jäälle Maailmantähti lähetti melkoisen viestin suomalaisen rallimiehen vaimolle Oliver Solberg teki selväksi – hänet on veistetty eri puusta kuin Kalle Rovanperä Vedätys paljastui: Krista Pärmäkoski joutui ikävään tilanteeseen Italiassa THF: Jesse Puljujärveä kaduttaa – yksi virhe maksoi valtavan hinnan NHL-uran suhteen Kaisa Mäkäräinen ilmestyi yllättävään paikkaan Sieltä se tuli: Jonne Halttunen sanoi suoraan totuuden IS:lle Nuorten Leijonien pelaaja säkenöi MM-kisoissa – NHL-seuran fanit sulaa vahaa Uutispommi: Hiihtotähti lopettaa uransa Tour de Skin alla Shokkikäänne: Red Bull -ässä lähdössä toiseen F1-talliin Lue myös: Uusi kuskisopimus – Kalle Rovanperä läväytti pöytään ilouutisia Muut lajit 13.12.2025 - 10:53 Lasse Honkanen Lauri Markkasen pomo katsoi suomalaisen touhua – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa Muut lajit 17.11.2025 - 21:01 Lasse Honkanen Vahvistus: Toyotan rallimestari otti ja lähti Muut lajit 23.10.2025 - 22:34 Lasse Honkanen