Kuva: Astrid Schaffner / PixabayTPS:n miesten F-liigajoukkue palaa vuoden tauon jälkeen Santeri Raatarilan komentoon. Puolentoista yhteisen valmennusvuoden aikana tiiviin työparin Raatarilan kanssa muodostanut ex-formulaselostaja Oskari Saari puhkuu intoa uuden kauden kynnyksellä.– Oli helppo päätös jatkaa TPS:ssa. Asiat tehdään täällä ammattimaisesti ja ihmiset ympärillä ovat osaavia ja kunnianhimoisia. Tekemisellä on koko ajan selvä suunta. Tämä on itselleni ylivoimaisesti paras paikka valmentaa vaikka asunkin 150 kilometrin päässä Kupittaalta. Kun perheeltä tuli vihreää valoa, oli päätös nopeasti tehty, Saari sanoo. Julkisuudessa Saari tosiaan tunnetaan entisenä monivuotisena F1-selostajana, mutta nuoresta miehestä asti hänen ”oma” lajinsa on ollut nimenomaan salibandy.– Tunnen myös hyvin Santerin ja hänen tapansa valmentaa. Hänen jatkonsa helpotti omaa päätöstäni entisestään. Olemme perustavaa laatua olevissa asioissa ns. saman koulukunnan miehiä ja yhtä mieltä suunnasta, jota kohti haluamme tämän joukkueen kanssa edetä. Sanotaan näin, että emme halua päästää itseämme helpolla vaan rimaa asetellaan Palloseuran arjessa korkealle tulevallakin kaudella. On todella inspiroivaa päästä töihin tämän joukkueen kanssa, Saari päättää.Lähde: TPS salibandy LUE MYÖS: Lotta Harala jakoi järkyttäviä kuvia – varoitti ihmisiä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp F-liiga Oskari Saari Salibandy TPS Lue myös: Aituri Viivi Lehikoinen pöyristyi suomalaisfanien käytöksestä – ”Häpeä” Muut lajit 30.08.2026 - 13:51 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivan aloitti kautensa – asiantuntijat vetivät rajun johtopäätöksen Muut lajit 07.08.2026 - 08:02 Lasse Honkanen Nelinkertaiselta maailmanmestarilta ikävää tekstiä Ronnie O’Sullivanin toiminnasta – ”Painajaismaista” Muut lajit 19.07.2026 - 17:56 Lasse Honkanen