Tadej Pogacar näytti oman nykykuntonsa Italian ympäriajon, Giron, toisella etapilla. Vuoren päälle päättyneellä etapilla oli kosolti draamaa, sillä kilpailun suursuosikki Pogacar rikkoi pyöränsä eturenkaan ja kaatui juuri ennen loppunousua, 11 kilometriä maalista.Pogacar jäi kärkijoukosta jälkeen, mutta tallitoverien avustuksella hän ajoi kärjen ensin kiinni ja meni sitten menojaan. Viimeiset kilometrit Pogacar ajeli ylhäisessä yksinäisyydessä maaliin asti. Toisella etapilla meni kärkiryhmä kunnolla uusiksi. Geraint Thomas selvisi kohtuullisen vähillä vaurioilla Pogacarin iskusta ja hän on nyt toisena 45 sekuntia slovenialaisen perässä. Daniel Martinez jakaa Thomasin kanssa toisen sijan. Minuutin sisällä ovat vielä Cian Uijtdebroeks sekä Einer Rubio, jotka ovat jääneet 54 sekuntia kilpailua johtavasta Pogacarista.Johtajan pinkin paidan Pogacar saavutti nyt ensimmäisen kerran urallaan. Hän sai myös yhden uuden sarjan täyteen: voittamalla Giron etapin, hän on urallaan nyt voittanut vähintään yhden etapin kaikissa isoissa ympäriajoissa: Ranskassa, Espanjassa ja nyt Italiassa.Maanantaina kilpailu jatkuu kirimiehille ominaisella tasamaaetapilla.Goodnight friends, see you tomorrow🌜📸 Zac Williams#GirodItalia | @ENIT_italia pic.twitter.com/D8poJdB0nO— Giro d'Italia (@giroditalia) May 5, 2024 Jaa Facebook Twitter Whatsapp Giro Pyöräily Tadej Pogacar Tuoreimmat Uutiset Enni Mälkönen rikkoi hiljaisuuden – rallinainen pyysi nyt anteeksi käytöstään Suomalaisjuoksija täräytti maailmanennätyksen – ylivoima oli mykistävää IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ville Nousiainen avautui hiihtäjävaimonsa kuolemasta – viimeinen toive ei ole unohtunut MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Yle: Ilona Mononen rakastui toiseen juoksijaan Huhumylly kuumenee: Palaako Patrik Laine yllättäen ex-seuraansa? Hehkutukselle stoppi: Suomalaiselta juoksijalta tylyä tekstiä Alisa Vainion touhusta Suomalaiselta keihäsässältä järjetöntä ylivoimaa – voitto yli 20 metrillä UC: Käsky kävi NHL:stä – Leijona-tähti välittömästi pihalle MM-kisoista Kysymys Janni Hussista mykisti selostuskopin – rallimies antoi sitten tuomionsa MTV:llä PP: Tähtipelaaja ilmoitti haluavansa pois Kärpistä – ällistyi seuran reaktiosta Täydellistä dominointia – Wilma Heltelä heräsi hurjaan uutiseen JS: Suvi Minkkisen nimi sotkettiin melkoiseen kuvioon MTV:lle paljastus: Kimi Räikkönen tykitti älyttömän ajan uudella menopelillä Lue myös: Kilpasiskolta tyly temppu Kaisa Mäkäräiselle kesken juoksukisan – ”Tämä on kisatilanne” Muut lajit 15.05.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä vahvisti ilouutisen – mukana MM-sarjan kisassa Suomessa Muut lajit 13.05.2026 - 08:15 Lasse Honkanen Lähde: Ferrari tarjosi talvella kisakuskin paikkaa viime kauden F1-kuskille Muut lajit 04.04.2026 - 13:25 Lasse Honkanen