Käsipallon miesten SM-liigan pronssimitaleiden kohtalo ratkaistiin lauantaina. Ensimmäisen pronssiottelun kahden maalin erolla nimiinsä vienyt Dicken piti kiinni johdostaan ja tasapeli GrIFK:n vieraana riitti voittoon yhteismaalein.Ottelun alkuminuutteja lukuun ottamatta Dicken hallitsi lauantain ottelua ja vasta GrIFK:n kova loppukiri veti pelin tiukaksi. Kauniaislaisten loppuveto oli vahva, mutta ei riittänyt kuin tasanumeroihin nousuun viiden maalin takaa-ajoasemasta. Loppunumerot kirjattiin 24-24 ja yhteismaalit Dickenin eduksi 46-44.Dickenille saavutus oli merkittävä sikäli, että alkukaudesta joukkue oli pitkään sarjataulukossa viimeisenä ja ponnisti mitalipeleihin alemman jatkosarjan kautta.– Kausi on ollut pitkä ja tuntuu mahtavalta lopettaa se näin. Koko joukkue osoitti uskomatonta henkeä työskennellessämme pimeiden kuukausien läpi ja onnistuimme päättämään kauden positiivisesti.– On myös syytä huomioida, että tämä oli ottelusarja, jotka olisi voinut mennä kumpaan suuntaan tahansa – joten voimme olla erittäin ylpeitä, että onnistuimme voittamaan tänä vuonna, Dickenin päävalmentaja Ken Sirenius jakoi tunnustusta myös vastustajalle SM-liigan sivuilla.Tunnustuksen GrIFK myös ansaitsi, sillä joukkue joutui vetämään pudotuspelit läpi ilman useampaa avainpelaajaansa loukkaantumisten takia.MSM: Dicken nappasi pronssin – tasapeli GrIFK:n vieraana riitti https://t.co/v8XOAnMWzU #käsipallo #handboll— Suomen Käsipalloliitto (@finnhandball) April 20, 2024LUE MYÖS: Tämä olisi täysi katastrofi – Krista Pärmäkoski sanoi sen ääneen Ylelle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Käsipallo Tuoreimmat Uutiset Enni Mälkösen ja Jari-Matti Latvalan yhteistyö sai ikävän päätöksen – näin kommentoitiin IS:lle IL: Jasmi Joensuu lausui kulisseissa selvät sanat Suomen valmentajille – pois lähtöviivalta Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Ampumahiihtotähti on varma: Suvi Minkkinen teki valtavan virheen ennen olympialaisia UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Lue myös: Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Muut lajit 05.02.2026 - 08:38 Lasse Honkanen Maailmanmestarille turpaan – sitten Ronnie O’Sullivan leuka tippui lattiaan snookersalilla Muut lajit 03.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen