Kuva: FIBA EuropeMikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.Ottelu oli alusta saakka kotijoukkue Paris Basketballin kontrollissa ja lopulta Paris otti selvähkön 77-64 (54-31)-voiton Bourg-en-Bressestä. Mikael Jantunen heitti kolme pistettä, nappasi kolme levypalloa, antoi kaksi syöttöä ja riisti kerran. – Ensimmäinen puoliaika oli meiltä loistava. Loistava intensiteetti puolustuksessa ja kunnioitettavaa hyökkäyspelaamista. Kasvatimme ison johdon, EuroCupin vuoden valmentajaksi valittu Iisalo mietti ottelun jälkeen EuroCupin sivujen mukaan.Mestaruuteen vaaditaan kaksi voittoa. Toinen ottelu pelataan perjantaina Bourg-en-Bressen kotikentällä.EuroCupia pidetään Euroopan toiseksi kovimpana seurajoukkueturnauksena heti Euroliigan jälkeen.Suomalaispelaajista EuroCupin voittoon on yltänyt ainoastaan Petteri Koponen, joka voitti kilpailun Himkin kanssa vuonna 2015. Näin ollen Jantusella on mahdollisuus tulla toiseksi suomalaispelaajaksi ja Iisalolla ensimmäiseksi suomalaisvalmentajaksi, joka voittaa EuroCupin. Lähde: Koripalloliiton tiedote⚠️68.4% in 2FG⚠️@ParisBasketball had an almost perfect half and scored 13/19 2-pointers shots👀Check them all here👇#RoadToGreatness pic.twitter.com/XmFtHzcjxr— BKT EuroCup (@EuroCup) April 9, 2024 LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Koripallo Mikael Jantunen Tuomas Iisalo Lue myös: Ronnie O’Sullivan aloitti kautensa – asiantuntijat vetivät rajun johtopäätöksen Muut lajit 07.08.2026 - 08:02 Lasse Honkanen Nelinkertaiselta maailmanmestarilta ikävää tekstiä Ronnie O’Sullivanin toiminnasta – ”Painajaismaista” Muut lajit 19.07.2026 - 17:56 Lasse Honkanen UC: Susijengi vaikeni – totuus Miikka Muurisen poissaololle paljastui Muut lajit 24.06.2026 - 17:55 Lasse Honkanen