Kuva: All Over Press Sportivo TV Ruotsi laittoi Suomen tiukille koripallon EM-kisojen avausottelussa Tampereella. Susijengi vei lopulta niukan 93–90-voiton. Susijengin suuri sankari oli jälleen kerran Lauri Markkanen. Hän teki 28 pistettä ja repi kuusi levypalloa. Markkanen laittoi itseään likoon kunnolla. Hän syöksyi esimerkiksi ottelun loppuhetkillä irtopallon perään. – Tällaiset suoritukset, että Lauri Markkanen hyppää dyykkää lattialle pallojen perään, ihasteli Ruudun asiantuntija Mikko Koivisto. – Tuo antaa joukkueelle, kun sun paras pelaaja uhraa omaa kroppaansa ja dyykkaa pallon perään, niin kyllä se antaa semmoista signaalia joukkueelle, että kaikkien täytyy pystyä siihen. Joka kerta kun puolustetaan, niin pitää pystyä vaan antaa kaikkensa, hehkutti Shawn Huff. Markkanen aiheutti kotikatsomossa myös pientä huolta, kun hän piteli ottelun loppuhetkillä pohjettaan useaan otteeseen. Hän myönsi Ruudun haastattelussa, että pohkeessa oli kramppi. – Joo, kyllä tästä selvitään. Ei ole hirveän useasti tämmöisiä tullut. Tuossa juuri kiittelin kaverin pelaajaa, että laittoi kyllä koville. Ei ole ennen krampanut pelissä. Tästä nyt palaudutaan ja tehdään kaikki tarvittavaa, selvitti Markkanen. Myös Pohjois-Amerikassa huomioitiin Markkasen otteet. Huomiota herätti esimerkiksi tilanne, jossa Markkanen jyräsi Ruotsin pelaajan ja donkkasi pallon voimalla koriin. – Lauri tekee sen kunnon auktoriteetillä Suomelle, hehkutti NBA. Susijengi jatkaa kisoja perjantaina, kun vastaan tulee Iso-Britannia. Lauri Markkanen with AUTHORITY for Finland 🔨@EuroBasket pic.twitter.com/Nz5jSON71K — NBA (@NBA) August 27, 2025 Video tästä. LUE MYÖS: Suuri suru: entinen Leijona-valmentaja on poissa (LeijonaUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Koripallo Lauri Markkanen Susijengi Tuoreimmat Uutiset Ei mitään epäselvää: Maailmalta selvä tuomio Esapekka Lapin MM-jatkosta Kalle Lassilan mitta täyttyi – tylyjä totuuksia Suomen hiihtotähdistä Suvi Minkkinen sai shokkitiedon välittömästi voittonsa jälkeen Shokkipaluu Ferrarille? F1-maailmassa leviää nyt hurja huhu VM: Rallimies lähestyi Janni Hussia melkoisella tavalla, kun kisa oli ohi Urheilucastissa rajua vihjailua Jesse Puljujärvestä ja Antti Pennasesta Valtteri Bottas oltiin jo valmis lyömään Mercedeksen rattiin – sitten tuli iso käänne THF:ssä hurja heitto: Tekeekö Jokerit todellisen shokkikaappauksen? Red Bull ylitti rajan – Max Verstappen sai tarpeekseen Shokkiväite Oscar Piastrin kohtelusta McLarenilla – ”Kuvottavaa” UC: Kärpät teki sen taas – kovan luokan kaappaus Rallin MM-sarjalta päivitys Kalle Rovanperästä – fanit vetivät heti johtopäätöksensä Kaisa Mäkäräinen myönsi Ylellä karun totuuden urastaan IS: Sonja Leinamo ällistyi siitä, mitä hänelle sanottiin kilpailun jälkeen Kenkää tuli – Red Bull -kuski avasi saman tien sanaisen arkkunsa Lue myös: Lauri Markkasen pomo katsoi suomalaisen touhua – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa Muut lajit 17.11.2025 - 21:01 Lasse Honkanen Vahvistus: Toyotan rallimestari otti ja lähti Muut lajit 23.10.2025 - 22:34 Lasse Honkanen Suosikkiselostaja kuoli traagisesti 52 vuoden iässä Muut lajit 10.10.2025 - 19:01 Lasse Honkanen