Pariisin kesäolympialaisista kuuluu huojentavia uutisia sekä kisa-alueiden että lipunmyynnin osalta.Olympialaisten alla on ollut suurta huolta yhdeksi kisapaikoista asetetun, Ranskan toiseksi suurimman joen Seinen, kunnosta. Moni taho on kritisoinut Seinen vedenlaatua ja on ollut huolissaan sen terveysvaikutuksista urheilijoille. Nyt Ranskan pääkaupungin Pariisin kaupungintalon virkamies Pierre Rabadan on kertonut uusimpia tietoja Seinestä ranskalaismedia RFI:lle.– Toivomme sään parantuvan hieman, mutta emme ole huolissamme mahdollisuudesta järjestää kilpailut. Ne tapahtuvat, Rabadan kommentoi todeten samalla, että muutoksiakin saatetaan joutua tekemään, mutta niistä tiedotetaan myöhemmin.Sään salliessa Seine on avajaisseremonian keskipisteessä 26. heinäkuuta ja isännöi sitten triathlonin uintiosuutta ja avovesiuintia. Pariisin alueella on viime viikkoina ollut kausiluonteisesti runsasta sadetta, mikä on nostanut Seinen saastetasoa. Ranskan viranomaiset ovat käyttäneet 1,4 miljardia euroa viimeisen vuosikymmenen aikana yrittäen puhdistaa jokea parantamalla Pariisin viemärijärjestelmää sekä rakentamalla uusia vedenkäsittely- ja varastointilaitoksia.Lipunmyynti etenee ennätystahtiaUusimpien tietojen mukaan olympialaisiin on myyty jo yli 8,6 miljoonaa lippua, mikä on kaikkien aikojen ennätys sekä kesä- että talviolympialaisissa. Edellinen ennätys, 8,3 miljoonaa lippua, oli Atlantan vuoden 1996 kesäolympialaisten nimissä.Kisojen järjestäjätiimiin kuuluva Tony Estanguet hehkutti tilannetta ranskalaismedia AFP:n haastattelussa.– Olemme myyneet 8,6 miljoonaa lippua olympialaisiin ja yli miljoona lippua paralympialaisiin. Hyvä uutinen on, että viimeisessä vaiheessa tarjoamme useita lippuja moniin urheilulajeihin.– Siellä on paljon todella hyviä vaihtoehtoja eri hinnoilla sekä olympialaisiin ja paralympialaisiin että avajaisiin ja päättäjäisiin. Olemme ylpeitä voidessamme jo päihittää ennätyksen, mutta voimme silti tehdä vielä paremmin. LUE MYÖS: Nooralotta Nezirin suusta hurjaa tekstiä EM-kisojen jälkeen (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Olympialaiset Pierre Rabadan Tony Estanguet Lue myös: Ronnie O’Sullivan aloitti kautensa – asiantuntijat vetivät rajun johtopäätöksen Muut lajit 07.08.2026 - 08:02 Lasse Honkanen Nelinkertaiselta maailmanmestarilta ikävää tekstiä Ronnie O’Sullivanin toiminnasta – ”Painajaismaista” Muut lajit 19.07.2026 - 17:56 Lasse Honkanen UC: Susijengi vaikeni – totuus Miikka Muurisen poissaololle paljastui Muut lajit 24.06.2026 - 17:55 Lasse Honkanen