Kuva: Arek RejsRatamoottoriveneiden F1-sarjassa kilpailevan Red Devil SMC F1 Teamin Sami Seliö joutui keskeyttämään Italian Sardiniassa ajetun kauden kolmannen MM-osakilpailun harvinaisen syyn takia: radalle jääneen merkkipoijun naru kietoutui potkurin ympäri ja GP-kisa katkesi viidenneltä sijalta keskeytykseen. Keskeytyksen koki myös tallikaveri Ferdinand Zandbergen, joka joutui jättämään GP:n neljänneltä sijalta kesken venerikon takia.Aiemmin aamupäivällä ajetuissa kahdessa Sprint-kilpailuissa sekä Seliö että Zandbergen sijoittuivat kolmanneksi. Italian GP:n ykköseksi ajoi toisen kerran tällä kaudella Kanadan Rusty Wyatt, joka samalla siirtyi MM-sarjan johtoon.– Uusintalähdössä vettä oli paljon ilmassa ja kova aallokko. Tallikaverini ajoi vähän ahneesti ensimmäiselle poijulle, joten jouduin väistämään häntä radan ulkoreunaan. Kilpailuradalle oli jäänyt ylimääräinen merkkauspoiju, jota päin ajoin. Samassa yhteydessä poijun naru katkesi, se kietoutui potkurin ympäri ja matka päättyi siihen. Todella huonoa tuuria, Seliö kertasi keskeytystään.– Uskomaton juttu, että tallikaverini veneestä vielä hajosi pohja. Aamupäivän aikana ajetuista Sprint-kisoista tiimille saadut kaksi kolmatta sijaa lohduttavat vähän, ja ne olivat myönteisiä juttuja. Meillä oli ihan hyvä vauhti ja mahdollisuudet palkintopallille, mutta minkäs teet.– Vehkeet nyt konttiin ja Portugaliin, jossa rakennamme veneemme uudelleen kisakuntoon, Seliö totesi.LUE MYÖS: Näkökulma: KuPS kuittasi 1,7 miljoonaa lisärahaa – oliko kymppitonnien satsaus ratkaiseva? (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp F1-veneet Sami SeliöTuoreimmat Uutiset Montrealissa ällistellään Patrik Laineen kesätoimintaa Nykyinen F1-tähti sanoi sen suoraan: Ei kaipaa Valtteri Bottas tallikaverikseen Tästä ei ole aiemmin hiiskuttu – Liverpool juonii kaikessa hiljaisuudessa kovan luokan kaappausta Olli Jokinen laukoi IL:lle selvät sanat HIFK:n jättäneestä tähtipelaajasta Ilona Monosen EM-kultajuhlien keskellä saatiin karu paljastus Haastattelija ällistyi siitä, mitä Kalle Rovanperä päästi suustaan kameroiden edessä Red Bull -pomo paljasti nyt totuuden Max Verstappenista Yllättävä ystävyys: Teemu Selänne poseerasi melkoisessa seurassa Liverpool-tähdeltä shokki-ilmoitus – haluaa lähteä tähän seuraan Paljastus: Mika Häkkisen ja F1-tähden välit menivät täysin poikki Kohta mennään? Asiantuntija: Montreal Canadiensin tehtävä valtava päätös Patrik Laineen suhteen Olisihan se pitänyt arvata: Valtteri Bottaksen F1-kohtalosta valitettava päivitys Lukas Hradecky koki karun kohtalon Leverkusenissa – seurasi kammottava nöyryytys Ott Tänak sen sanoi – tämä on julma totuus Kalle Rovanperästä SaiPan Raimo Helmiselle mahtava uutinen keskellä kesääLue myös: Lauri Markkasen päivitys Suomesta ällistyttää Pohjois-Amerikassa – tämä näky loksautti leuat Muut lajit12.07.2025 - 11:27 Lasse Honkanen Maailman vahvin sotilas? Suomalaisjärkäle antoi kaikille selkään Muut lajit27.06.2025 - 11:27 Lasse Honkanen Viaplaylta loistava uutinen urheilufaneille Muut lajit13.05.2025 - 11:27 Lasse Honkanen