Kuva: Suomen Pyöräily / Essi NiskakangasRanskassa ajettu kolmen etapin Tour de l’Ainin kolmas 153,1 kilometrin etappi sisälsi kahdeksan luokiteltua nousua. Niistä kolme ajettiin kahdesti ja etapin kovimman nousun päältä oli maaliin vajaa 10 kilometriä. Kuten oli odotettua, viimeisessä nousussa yritettiin ratkaista kokonaiskilpailun voitto.Vaikka etapin alkupuolella oli irtiottoja, niin edellisellä etapilla johtajan keltaisen paidan hankkineen ecuadorilaisen Alexander Cepedan EF Education-EasyPost -joukkue piti koko ajan tilanteen hallussaan. Ja viimeisen nousun puolessa välissä jo pieneksi käyneestä kärkiryhmästä yritettiin yllättää Cepeda ja hänen joukkueensa. Mutta se ei onnistunut. Sen sijaan kovat tykitykset ja vastaan puhaltanut tuuli pienensivät kärkiryhmää entisestään. Tämä vaihe koitui raskaaksi myös hyvin mäkeä nousseelle Jaakko Hänniselle. Hän jäi yksin kärkiryhmän taakse. Kärkeen jäi 12 ajajaa ja se ryhmä ratkaisi etapin kärkisijoitukset. Etappivoiton otti Continental -talli Van Rysel – Roubaixin Rémi Capron ennen Jaakko Hännisen joukkuetoveria Tom Donnenwirthia. Cepeda tuli maaliin samalla ajalla ja varmisti näin kokonaiskilpailun voiton itselleen. Etappivoittaja Capron oli kokonaiskilpailun toinen.Jaakko Hänninen tuli maaliin seuraavassa isommassa ryhmässä ja oli etapin 20:s (+ 1:24). Hän sijoittui kokonaiskilpailussa 18:nneksi.– Etapin alussa yritin päästä irti, mutta se ei onnistunut. Kun meidän Geoffrey Bouchard pääsi irti kahden muun kanssa, niin sen jälkeen olikin joukkueen kanssa sijoittumista. Viimeisessä nousussa ei jäänyt paljosta kiinni, ettenkö olisi päässyt kärkiryhmän kanssa mäen yli. Tuuli kuitenkin halkaisi porukan niin, että jäin peesin ulkopuolelle. Olen kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen kilpailuun.– Kunto on hyvällä tasolla, mutta pienellä skarppauksella olisin varmasti voinut hakea hiukan paremman tuloksen. Kauden päätähtäin on kuitenkin vielä tulossa Espanjassa ja sitä ennen edessä on pari viikkoa harjoitusleiriä Tignesissä, kertoi Jaakko Hänninen Pyöräilyliiton tiedotteessa.Les émotions 🥲🤩 Victoire du jeune et prometteur coureur Remi Capron ! Offensif toute la journée avec les attaques de Maxime Jarnet et Maximilien Juillard l’équipe @vanryselroubaix a su saisir l’opportunité et remporter l’étape, bravo 👏 #TourdelAin | #TDA | #TDA2024 pic.twitter.com/KZ9MzSwoGD— Tour de l'Ain (@tourdelain) July 15, 2024LUE MYÖS: Kuin salama kirkkaalta taivaalta – Ella Junnila tarjosi yllätyksen rakkaalleen (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jaakko Hänninen Pyöräily Tuoreimmat Uutiset Raimo Helminen ja radikaali ratkaisu – ”Ei tämä voi vain jatkua näin” Janni Hussi teki katastrofaalisen virheen – rallimieheltä melkoinen reaktio Mikael Granlundilta kaikessa hiljaisuudessa upea ele Suomessa Jasmi Joensuun toiminta ällistyttää hiihtopiireissä – ”Olen kuullut kautta rantain” Nyt sen voi sanoa: Kaisa Mäkäräisen elämässä valtava muutos Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta IL: SM-liigaseuran tähtipelaaja sai poskettoman tarjouksen kilpailijalta – ”Tuplapalkka” Suomen maajoukkuehiihtäjä lopettaa uransa – uusi laji ja ura jo tiedossa Suomen vapaaottelutähti kohtasi Habib Nurmagomedovin – veti hetkessä johtopäätöksensä Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Colorado Avalanchessa kuohuu – NHL-seura tukki suomalaisen suun Krista Pärmäkoski bongattiin hiihtomiehen seurassa – nainen oli yhtä hymyä Miten käy AT Ski Teamin? Antti Tuisku astui nyt esiin Suomalainen floppihiihtäjä rikkoi hiljaisuuden – nyt on muutosten aika Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen Lue myös: Lähde: Ferrari tarjosi talvella kisakuskin paikkaa viime kauden F1-kuskille Muut lajit 04.04.2026 - 13:25 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Muut lajit 17.03.2026 - 11:52 Lasse Honkanen Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen