Henri Ruoste jatkoi viikonlopun erinomaista ratsastusta uudella kilpakumppanillaan, 12-vuotiaalla Tiffanys Diamond tammallaan. Ratsukko voitti kouluratsastuksen Hagenin kolmen tähden Grand Prix Specialin 74,894 prosentin tuloksella.

Vasta toista GP-viikonloppua kilpaileva Tiffanys Diamond on kokonaisuudessaan yllättänyt, miten hyvin se on aloittanut kilpailemisen tällä tasolla.

– Hevonen on tehnyt positiiviset ensiradat ja hyvän ensivaikutelman, että miten se ottaa urheilun vastaan sekä ne haasteet, jotka tulevat uudesta kisapaikasta, uudesta tallista ja ympäristöstä. Se suorittaa radat kunnolla, eikä vain hölkkää niitä läpi, eli sillä toivottavasti pystyy kilpailemaan muita vastaan, eikä vain osallistumaan. Teemme parhaamme ja menemme rata kerrallaan, kertoo Ruoste Suomen Ratsastajainliiton tiedotteessa.

Ruoste toivoo, että Tiffanys Diamond pystyy ottamaan hänen edellisen ykköstähtihevosensa Kontestron paikan tulosten puolesta. Se riippuu kuitenkin siitä, miten hevonen kasvaa urheiluun sisään ja miten tuomaristo ottaa sen vastaan kilpahevosena. Hevonen sopii Ruosteelle hyvin ja hän kuvaileekin tammaa arvostavasti.

– Hevosella ei pitäisi olla isoa heikkoutta missään. ”Tiffin” kanssa korostuu tekemisen helppous sekä suorittamisen mekaaninen laatu. Hevonen on ottanut kaikki asiat todella nopeasti sekä erittäin ammattimaisesti ja hyvin vastaan. Siitä ei voi olla muuta kuin todella tyytyväinen ja ylpeä.

– Tiffanys Diamond on ollut tallissamme jo kolme vuotta ja tunnemme toisemme koko sen ajan, mikä auttaa näissä uusissa tilanteissa. Minulla on myös paljon pidempi työskentelyhistoria ”Tiffin” kanssa ja tunnemme toisemme pidemmältä aikaa kuin Quentanon kanssa. Tietysti Quentanolla on enemmän rutiinia ja se on kokenut ja nähnyt eri kisapaikkoja. Quentanon kanssa on kuitenkin hankalampaa radalla, sillä se ei kuuntele minua radalla yhtä hyvin kuin verryttelyssä, toisin kuin ”Tiffi”, kertoo Ruoste kärkihevosistaan.

Henri Ruosteella on Pariisin olympialaisiin vaaditut yli 67 prosentin MER-tulokset Quentanolla, ja Tiffanys Diamondilla Hagenissa hän sai nyt ensimmäisen MER-tuloksensa. Ruoste lähtee kahden viikon päästä Frankfurtiin tavoittelemaan toista vaadittavaa MER-tulosta ”Tiffin” kanssa. MER-tulokset on annettava 24.6. mennessä.