Snookerin MM-finaali etenee odotusten mukaisesti. Kahden yllättäjän välisessä finaalissa pienempi yllättäjä Kyren Wilson hallitsee, megaluokan yllättäjä Jak Jones roikkuu vielä mukana.Finaalin ensimmäisen session perusteella vaikutti, että finaalista tulee läpihuutojuttu. Wilson vei session nimiinsä erin 7-1 ja näytti siltä, ettei Jonesista ole mitenkään haastajaksi. Toinen sunnuntain sessio oli kuitenkin parempi ja toivoa on vielä olemassa. Jones voitti session aikana viisi freimiä lisää Wilsonin neljää vastaan. Yöunille lähdettiin tilanteessa 11-6 Wilsonille. Finaali jatkuu maanantaina. Wilson on yhä vakuuttavassa johdossa, mutta Jonesin toisen session onnistumiset antavat vielä pientä uskoa siitä, että jonkinlainen jännitys ottelussa säilyy. Nousu voittoon vaatisi Jonesilta kuitenkin täydellistä onnistumista ja samaan aikaan Wilsonin pelin pitäisi mennä pahan kerran sekaisin.Joka tapauksessa, maanantaina tiedetään, kuka on snookerin seuraava maailmanmestari.LUE MYÖS: Ampumahiihdon maailmantähti romahti täysin – ”Olin kone” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jak Jones Kyren Wilson Snooker Tuoreimmat Uutiset Kilpakumppani katsoi F1-paluun tehneen Valtteri Bottaksen ajamista – suusta pääsivät tylyt sanat Maailmanmestarille turpaan – sitten Ronnie O’Sullivan leuka tippui lattiaan snookersalilla Ylen Laura Arffmanin olympiamatkaa varjostaa synkkä asia Jan Zeleznyä uhannut Saksan keihäshirmu teki paluun – tulos vetää hiljaiseksi Kaisa Mäkäräinen puhui tästä miehestä – teki sitten IS:lle karun tunnustuksen Raimo Helmisen muodonmuutos ällistyttää – ex-pelaajalta selvät sanat Suomen rallitoivo täysin kassalla – Juha Kankkunen nosti kädet pystyyn Urheilucast: Olli Jokisen HIFK:ssa kuohuu – tähtipelaajasta vedettiin suora johtopäätös Olympiaturnaus lähestyy – Sebastian Aholla on ikävä ongelma Yle: Kerttu Niskanen lausui suoran viestin Suomen valmennusjohdolle VM: Esapekka Lapin henkilökohtaisessa elämässä valtava muutos – tämä oli ”viimeinen niitti” Kalle Rovanperän lähipiiristä tehtiin ikävä paljastus IS:lle – ei hyvältä kuulosta Ylen temppu oli liikaa – Kalle Palander sai tarpeekseen: ”V*ttu jes! Minja Korhonen ällistyi siitä, mitä intohimoinen fani teki hänelle Asiantuntijalta selvä tuomio Mikael Granlundista – toisteli yhtä paljonpuhuvaa sanaa Lue myös: Maailmanmestarille turpaan – sitten Ronnie O’Sullivan leuka tippui lattiaan snookersalilla Muut lajit 03.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Tappion jälkeiset sanat paljastivat Ronnie O’Sullivanin todellisen luonteen – kilpakumppani avasi nyt suunsa Muut lajit 29.01.2026 - 12:23 Lasse Honkanen Lauri Markkasen vaimon käytös koripallo-ottelussa hämmästyttää Muut lajit 27.01.2026 - 22:23 Lasse Honkanen