Kuva: Lentopalloliitto/Linnea LaatikainenSuomen naisten voittokulku Hopeisessa liigassa sai torstaisen Luxemburg-ottelun jälkeen jatkoa lauantaina Hakametsässä kun joukkue kaatoi Portugalin erin 3-1 (15-15, 28-26, 25-14, 25-20).Suomen tehokuningatar ottelussa oli myös torstaina edukseen esiintynyt Yasmine Madsen (24/+18). Hyviä tehoja takoivat Madsenin lisäksi myös Ada Aronen (15/+6) sekä Daniela Öhman (13/+9).Ottelu alkoi kuitenkin Suomen kannalta mollivoittoisesti ja ensimmäinen erä oli vieraiden hallintaa. Suomen vastaanotto takkuili ja lusitaanit karkasivat Margarida Maian (9/+9), sekä Alice Clementin (7/+6) vahvan hyökkäyspelin avulla 25-15 erävoittoon.Toisessa erässä Suomen naiset heräsivät kamppailuun mukaan. Vastaanottoprosentti parani ensimmäisestä erästä huomattavasti (14%->48%) ja ykköstähtenä loistanut Madsen sai mainiosti pelin rytmistä kiinni tehden erään kahdeksan pistettä. Erä jatkui tasaisissa merkeissä aina loppumetreille saakka, Suomen lopulta tasoittaen erävoitot lukemin 28-26.Toisessa erässä nähtiin myös jälleen debytantti Suomen väreissä, kun Neea-Maria Joki pääsi erän loppuvaiheilla kentälle näyttämään syöttötaitojaan.Ada Aronen saneli alkutahdit kolmannelle erälle 5-0 syöttöputkellaan, eivätkä naiset tämän jälkeen pysähtyneet enään katsomaan taakseen ja taiteilivat taululle makean 25-14 erävoiton.– Muutettiin vähän puolustuspaikkoja ja taktiikoita ensimmäisen erän jälkeen. Hyökkäsimme enemmän yläkäsiin ja katsoimme peippien paikkoja kun pitkät peipit eivät tuntuneet jäävän, purki Aronen ottelun jälkeen Lentopalloliiton sivujen mukaan.Suomi sai neljännessä erässä Portugalin tehokkaimmat pelaajat Maian ja Clementin pimentoon ja 25-14 erävoitto toi naisille 3-1 otteluvoiton Hopeisen liigan Tampereen etapin toisesta ja viimeisestä ottelusta.LUE MYÖS: Analyysi: Mikael Granlund johdattaa Anaheim Ducksin pudotuspeleihin (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Hopeinen liiga LentopalloTuoreimmat Uutiset Luvassa hirmukausi? Suomalainen NHL-tähti saamassa uskomattoman mahdollisuuden Kalle Rovanperä hyppäsi auton rattiin – laittoi pystyyn mielettömän show’n Ensin potkut Red Bullilta – Christian Horner saatiin nyt toinen musertava tieto Lipsauttiko läheinen uutispommin Max Verstappenista? – Yritti vetää sanat takaisin heti Krista Tervon ilmoitus sai riemun repeämään – ”Suuri kunnia” SK: Suomalaistähdelle tuli äkkilähtö Montrealista – vaikeni tästä asiasta Suru-uutinen: Suuri rallilegenda on kuollut Helmareiden päävalmentaja asteli ottelun jälkeen pukukoppiin – teki yhden asian harvinaisen selväksi Selostajakollega avasi nyt suunsa – lausui selvän tuomion Antero Mertarannasta Merkittävä julkistus luvassa: Valtteri Bottaksen F1-kohtalosta uutta tietoa Rallimaailmasta shokkiväite Kalle Rovanperästä – Suomessa tätä ei sano kukaan ääneen Dallas tehnyt tiukan linjauksen Mikko Rantaseen liittyen – jysähtääkö pian siirtopommi? Jussi Jokinen jätti hyvästit – tähän autoon mies törsäsi ensimmäisen NHL-palkkansa Helmareiden päävalmentaja Marko Saloranta sanoi ääneen brutaalin totuutensa Apu paljasti: Olli Jokinen hakeutui hoitoonLue myös: Maailman vahvin sotilas? Suomalaisjärkäle antoi kaikille selkään Muut lajit27.06.2025 - 13:51 Lasse Honkanen Viaplaylta loistava uutinen urheilufaneille Muut lajit13.05.2025 - 13:51 Lasse Honkanen Kalle Rovanperän uusi aluevaltaus alkoi nihkeästi – ei mitään asiaa kärkeen Muut lajit08.04.2025 - 13:51 Lasse Honkanen