Kuva: All Over Press Video: Sportivo TVAlisa Vainio juoksi Jyväskylän SM-maratonin naisten sarjan voittoon ajalla 2.27.46. Kyse oli Vainion kohdalla harjoitusjuoksusta.Vainio olisi sijoittunut tuosta huolimatta myös miesten sarjan neljänneksi ajallaan. Hän taipui 23 sekuntia pronssille juosseelle Aki Nummelalle. Nummela on kerrannut kokemustaan Runner’s High Podcastissa. Hän avautui ensin pronssitaistostaan.– Tällä kertaa en uskaltanut jättää loppukiriin. Mieluummin pyrin jättämään vähän aiemmin neljänneksi tulleen kaverin. Onneksi en tiennyt, että Alisa vetää siellä kiihtyvää reeniä. Ja oli sitten Alisa 20 sekkaa perässä. Sanoin, että olisi ollut 200 metriä lisää, ja se olisi tullut minun ohi, aloitti Vainio.– Puhuit jostain mitalitaistelusta. Kaikki tietää, että tärkeintä oli Alisan päänahka, sanaili toinen juontaja Tero Forsberg. Nummela tarttui heti asiaan. Hän pohti, mitä Vainion ohitus olisi voinut tarkoittaa.– Naisten mestaruus oli tärkein, kyllä. Viime vuonna tuli vain hopeaa siinä taistelussa. Nyt tuli mestaruus. Katsoin väliaikoja, että olisiko meillä ollut kolme minuuttia eroa, kun viimeinen kierros lähti. 20 sekkaa maalissa. Pakko omalta kannalta sanoa, että otin aika rennosti siinä mielessä. Juoksin tasan niin kovaa kuin uskalsi juosta. En tiedä tosiaan, mitä olisi tapahtunut sillä hetkellä, jos hän (Vainio) olisi ohi tullut. Pelkään, että en olisi päässyt maaliin. Olisi iskenyt sellainen kokovartalokipsi sillä hetkellä. Siinä olisi alkanut vähän yrittää lisää, sanaili Nummela.LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Aki Nummela Alisa Vainio Lue myös: Hilla Uusimäki vaihtoi vapaalle – SE-naisen bileillalla karut seuraukset Yleisurheilu 22.09.2026 - 18:01 Lasse Honkanen Therese Johaugin leiristä kovaa uhoa: Alisa Vainion ennätys voi olla vaarassa Yleisurheilu 18.09.2026 - 15:51 Lasse Honkanen Lisää lunta tupaan: Seiväshyppytähdeltä valitettava päivitys – ”Ei sellainen uutinen, jonka mielelläni jaan” Yleisurheilu 18.09.2026 - 13:51 Lasse Honkanen