Kuva: Milka Reponen/SSLSuomen mitalitili kasvoi maanantaina kahdella mitalilla suunnistuksen nuorten EM-kisojen päätöspäivänä Puolan Szczecinissä. Suomen 16-vuotiaat tytöt onnistuivat uusimaan viimevuotisen EM-kultansa, ja lisäksi 18-vuotiaat pojat nappasivat hopeaa.Kolmikko Lotta Laakso, Anni Jantunen ja Iida Koskinen johtivat 16-vuotiaiden viestiä joka vaihdossa, vaikka maastossa ehti tapahtua yhtä ja toista. Laakso teki aloitusosuudella pieniä virheitä, mutta jätti kilpakumppanit juoksemalla.– Meillä oli tasaisen hyvä joukkue, ja uskoin että muutkin onnistuvat riittävän hyvin. Oli tiedossa, että sveitsiläisillä on kova ankkuri, joka voitti molemmat henkilökohtaiset matkat, mutta luotin myös meidän omaan ankkuriimme, Lotta Laakso totesi Suunnistusliiton tiedotteessa.Miesten 18-vuotiaissa Tsekki karkasi kultaan toisella osuudella. Florian Fritzen, Joona Hirvilahti ja Aapo Virkajärvi tekivät tasaisen vahvat suoritukset, ja Suomi juhli hopeaa vajaat kaksi ja puoli minuuttia voittajien takana.– Jokaiselle taisi tulla yksi virhe, mutta saatiin kuitenkin melko ehjät suoritukset aikaiseksi. Mitalia lähdettiin hakemaan ja se saatiin. Näissä kisoista mitaleita ei saa aivan ilmaiseksi, joten olemme tyytyväisiä, toista osuutta vienyt Joona Hirvilahti summasi joukkueen tunnelmat.Kaikkiaan Suomi sai kisoista neljä mitalia: yhden kullan, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Joukkuekisassa Suomi oli toinen. Nuorten maajoukkuevalmentaja Arttu Syrjäläinen iloitsi erityisesti viestipäivän suorituksista.– Viestipäivä oli erinomainen, kun saimme joka sarjaan hyvät joukkueet, ja monet urheilijat saivat tähän päivään vielä onnistuneen suorituksen. Tsemppi oli korkealla ja saimme lopulta kaikki joukkueet palkintojenjakoon, kun kaksi otti mitalin ja kaksi joukkuetta oli kuuden joukossa, Syrjäläinen totesi.LUE MYÖS: NHL-draftin suomalaisen ykkösnimen osakkeet nousevat huimaa vauhtia (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Suunnistus Tuoreimmat Uutiset Real Madrid laittaa tuulemaan – pöydälle 250 miljoonaa euroa NHL-kiekkoilija myönsi – oppi kantapään kautta brutaalin totuuden Mikko Rantasesta Janni Hussi alkoi viimeistään nyt kiinnostaa rallimiehiä Totuus Mikael Granlundin tilanteesta selvisi Red Bullin Max Verstappen löi hanskat tiskiin Bayern München teki peliliikkeensä – Liverpoolia odottaa raju menetys Sebastian Aho ylisti suomalaista NHL-tähteä IL:lle: ”Yksi maailman parhaista pelaajista” Rallimieheltä tyly arvio Kimi Räikkösestä Toinen rallitähti antoi tuomionsa Sami Pajarin kaudesta Valtteri Bottas kokeili toista lajia – ennätys meni heti murskaksi NHL-toimittaja kuvasi Patrik Laineen toimintaa kulisseissa – sanoi selvät sanat Vahvistus: Red Bull tehnyt rajun F1-kuskiratkaisun Mervi Kallion elämä sai synkän käänteen – tämä puhelu muutti kaiken Formulamies täräytti IS:lle shokkiarvion Kalle Rovanperän kyvyistä Michael Schumacherin poika vahvisti surullisen perheuutisen Lue myös: Vahvistus: Toyotan rallimestari otti ja lähti Muut lajit 23.10.2025 - 22:34 Lasse Honkanen Suosikkiselostaja kuoli traagisesti 52 vuoden iässä Muut lajit 10.10.2025 - 19:01 Lasse Honkanen Sieltä se tuli: Kimi Räikkönen juhli historiallista mestaruutta Muut lajit 21.09.2025 - 21:01 Lasse Honkanen