Japani vei kultamitalit Pariisin olympiakisojen telinevoimistelun joukkuekisassa dramaattisten vaiheiden jälkeen.Kiinan Su Weide tipahti kahdesti rekiltä. Se käytännössä vei Kiinalta kultamitalit.– Tänään oli minulle valtava oppitunti. Olen hyvin pahoillani joukkuekaverieni puolesta, jotka ovat tehneet niin kovasti töitä, kuten toipuneet loukkaantumisista olympiadin aikana. Tein virheitä tänään, emmekä voittaneet kultaa, Su tilitti suruissaan.Japanin kullan ratkaisi Daiki Hashimoto viimeisellä suorituksellaan. Hän antoi kiitosta paikalla olleille japanilaisfaneille.– Teimme historiaa. Olen niin onnellinen, kun voin sanoa, että teimme sen. Kun kuulin japanilaisten kannustusta, teki se tästä minulle helpomman ja rohkaisi minua. Oli vähän pelkoa, koska suoritukseni oli ratkaiseva mitalin värin kannalta, mutta joukkuekaverini esitykset toivat voimaa, Hashimoto sanoi.Kiinan ja Japanin poliittiset suhteet ovat surkealla tolalla. Urheilu kuitenkin yhdistää kivalla tavalla.Taiston tauottua japanilaiset ja kiinalaiset halailivat toisiaan. Japanin kilpailijat lohduttivat Kiinan antisankaria Suta. Lällällää-meininkiä ei todellakaan ollut. Joukkuekisaa seurasi jääkiekon 2017 MM-kisoista tututulla Pariisin Bercy-areenalla täysi katsomo. Tunnelma oli upea, kuten on ollut kaikissa muissakin Pariisin kisojen tapahtumissa, joita jutun kirjoittaja on ehtinyt katsomaan.✨✨🇯🇵𝐆𝐎𝐋𝐃 𝐌𝐄𝐃𝐀𝐋🇯🇵✨✨ ════════════════#体操競技 男子団体総合#金メダル 獲得════════════════@GymnasticsJapan#パリ2024 #オリンピック#TEAMJAPAN #一歩踏み出す勇気を #がんばれニッポン pic.twitter.com/PhdNxPMfV5— TEAM JAPAN (@TeamJapan) July 29, 2024 LUE MYÖS: Mestis-pelaaja katseli huoneessaan suu auki NHL-tähden ökymatkalaukkua – ”Vasta myöhemmin olen tajunnut” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Japani Kiina Telinevoimistelu Tuoreimmat Uutiset Teemu Selänne ei voinut käsittää, minkälaista kohtelua sai kotimaassaan Esapekka Lapin pomo avasi nyt suunsa Kimi Räikkösen entinen auto myyntiin – näin valtavista summista puhutaan Kuskilta raju väite: F1-maailmassa on vain yksi Max Verstappenin veroinen rattimies Olisitko uskonut? Yllättävä tieto Krista Pärmäkoskesta Rallilegenda Ari Vatanen sai musertavan uutisen – ”Olemme syvästi surullisia” Raimo Helmisen pomo löi nyrkin pöytään – sitten alkoi tapahtua Lempi leiskuu maailmancupissa – ampumahiihtäjät rakastuivat F1-piireissä leviää nyt melkoinen väite Michael Schumacherista – ”Toivon, että se on totta” Paljastus: Sebastien Ogier lausui selvät sanat Kalle Rovanperälle Suomen ampumahiihtovalmentaja Erik Kulstad teki valintansa Dorothea Wierer julkaisi yhteiskuvan Suvi Minkkisen kanssa – fanit toistelivat näitä sanoja Jasmi Joensuu löi pöydälle shokkiuutisen – tämän hän halusi nyt sanoa IS:lle Jordan-vaimon sanat olivat liikaa – Patrik Laineen reaktio kertoo kaiken Pommiväite: McLaren-tähti neuvottelee toisen F1-tallin kanssa Lue myös: Uusi kuskisopimus – Kalle Rovanperä läväytti pöytään ilouutisia Muut lajit 13.12.2025 - 10:53 Lasse Honkanen Lauri Markkasen pomo katsoi suomalaisen touhua – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa Muut lajit 17.11.2025 - 21:01 Lasse Honkanen Vahvistus: Toyotan rallimestari otti ja lähti Muut lajit 23.10.2025 - 22:34 Lasse Honkanen