Sportivo TV

Seurasiirrot aiheuttavat pelaajille kiusallisia tilanteita. Kiekkoilijat joutuvat aika ajoin myös puhumaan palturia.

Kärppiin siirtynyt Eetu Koivistoinen on nyt tunnustanut omat ”syntinsä” Petopodin haastattelussa. Koivistoinen pelasi viime kaudella Luleåssa. Hän siirtyi kesällä Kärppiin. Mies ei kuitenkaan voinut sitä kertoa vielä maaliskuussa Jatkoajan haastattelussa.

Juontaja Antti Meriläinen kysyi asiasta Petopodissa, jossa Koivistoinen oli vieraana.

– Oliko muuten vaikeaa valehdella medialle silloin, kun teikäläinen oli tehnyt jo Kärppiin diiliin. Siellä Jatkoajan toimittaja taisi olla juuri jossain Luleå-pelissä. Sinulta kysyttiin, että minkä takia täällä (Kimmo) Kapasen (Kärppien urheilupomo) kanssa. Oliko jopa coach (Petri) Karjalainenkin paikan päällä. Mutta teikäläinen aivan sinisin silmin väitti, että ei katso kun on tuo agentti hyviä kavereita ja muuta. Se ei mennyt läpi, naureskeli Meriläinen.

Koivistoinen myönsi sitten asian. Hän avasi tarkemmin, mitä tilanteessa oikein tapahtui.

– No ei varmaan mennyt läpi. Mutta nythän sen voi sitten vaikka tässä kertoa, että miten se meni. Oli sovittu, että moikkaan nopeasti pelin jälkeen. Ne olivat tuon minun agentin kanssa siellä katsomassa. Ja sitten sovittiin, että nopeasti moikataan pelin jälkeen. Mehän pelattiin sitten kuusi erää. Siinä alkoi olla kotimatka. Peli meni hyvin. Tein pari maalia. Sitten nämä Jatkoajan heput olisivat halunneet haastattelua.

– Odottelin siinä kopin kulmalla, mutta kun tiesin, että näillä on vähän kotimatkaa vielä, niin sanoin, että ihan käyn nopeasti moikkamassa. Olisiko ne ottanut (Oskari) Laaksosen tai jonkun muunkin siinä haastatteluun. Mutta sitten jossain vaiheessa näin, kun me oltiin siellä vähän sivummalla, niin näin, kun se toinen toimittaja kurkki. Kun se näki, mihin suuntaan lähdin sinne vähän kulman taakse, niin se sitten siinä näki. Oli ne varmaan nähnyt jo ne siinä aikaisemminkin. Mutta ajattelin pitää siinä pokeria ja fokuksen oleellisessa, että ei siinä se enempää. Kyllähän itse asiassa, niin kävihän itse asiassa Kimmo aikaisemminkin. Se saatiin naamioitua siihen, kun se oli katsomassa, kun Timrå pelasi siellä, niin se oli moikkaamassa, avasi Koivistoinen.

LUE MYÖS: Suomalainen yleisurheilija vaihtoi lajia – voitti kylmiltään heti kaikki (UrheiluAreena.fi)