Kuva: All Over PressTour de Francen ensimmäinen viikko on takana. Urakoinnin ensimmäinen vaihe päättyi sunnuntaina ja maanantaina ajajat saivat ansaitun välipäivän. Tiistaina palataan taas tositoimiin, kun edessä on kilpailun kymmenes etappi, joka ajetaan vielä tasamaalla.Tasamaa jää sitten hetkeksi syrjään, kun keskiviikkona ja torstaina ajetaan semi-vuoristoisia osuuksia, perjantaina välipalaksi yksi tasamaaetappi ja lauantaina sekä sunnuntaina sitten onkin tosi kyseessä, kun kilpailu etenee varsinaisille vuoristo-osuuksille Pyreneille.Välipäivän jälkeen kilpailu jatkuu Tadej Pogacarin johdolla. Slovenian UAE-ajaja johtaa kilpailua ennen belgialaista Remco Evenepoelia 35 sekuntia. Kolmantena on hallitseva mestari Jonas Vingegaard on 1, 15 perässä ja Primoz Roglic noin puolitoista minuuttia kärjen perässä. Erot eivät ole merkittäviä, mutta jo ensimmäinen viikko osoitti, että ”Marco Pantanin temppua”, Giron ja Tourin voittoa samana vuonna, janoava Pogacar on iskussa, samoin hänen luutnanttinsa.Sen sijaan Visman Vingegaardin ensimmäinen viikko näytti siltä, ettei kahtena edellisenä vuonna dominoinut joukkue ole yhtä iskukykyinen kuin aiemmin, varmasti pitkälti johtuen siitä, ettei luottomies Sepp Kuss ole tällä kertaa mukana.Ensimmäisellä viikolla historiaan jäi Mark Cavendishin kirivoitto, jolla hän nousi etappivoittojen listalla kautta aikojen ykköseksi. Lisäksi Biniam Girmayn kaksi etappivoittoa ovat ilahduttaneet monia. Myös avausetapin Romain Bardetin voitto nosti loistavan huuman ranskalaisissa katsojissa.Pogacar johtaa kokonaiskilpailua ja kantaa keltaista paitaa. Pogacarin talli UAE johtaa tallien välistä kisaa, pistekilpailun vihreää paitaa pitää yllään Girmay ja kiipelijöiden pilkkupaitaa norjalainen Jonas Abrahamsen. Nuorten kilpailun kärjessä on kokonaiskilpailun kakkonen, Remco Evenopoel.🤯 Fasten your seatbelt and relive the first week of the #TDF2024 from inside the peloton!🤯 Attachez votre ceinture et revivez la première semaine du #TDF2024 depuis l'intérieur du peloton ! pic.twitter.com/O0iD5ClcOR— Tour de France™ (@LeTour) July 8, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: KuPS kuittasi 1,7 miljoonaa lisärahaa – oliko kymppitonnien satsaus ratkaiseva? (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Pyöräily Tour de FranceTuoreimmat Uutiset Romanssihuhut yltyvät: Lewis Hamiltonin kerrotaan ”palvovan” tätä naista Montrealissa ällistellään Patrik Laineen kesätoimintaa Nykyinen F1-tähti sanoi sen suoraan: Ei kaipaa Valtteri Bottas tallikaverikseen Tästä ei ole aiemmin hiiskuttu – Liverpool juonii kaikessa hiljaisuudessa kovan luokan kaappausta Olli Jokinen laukoi IL:lle selvät sanat HIFK:n jättäneestä tähtipelaajasta Ilona Monosen EM-kultajuhlien keskellä saatiin karu paljastus Haastattelija ällistyi siitä, mitä Kalle Rovanperä päästi suustaan kameroiden edessä Red Bull -pomo paljasti nyt totuuden Max Verstappenista Yllättävä ystävyys: Teemu Selänne poseerasi melkoisessa seurassa Liverpool-tähdeltä shokki-ilmoitus – haluaa lähteä tähän seuraan Paljastus: Mika Häkkisen ja F1-tähden välit menivät täysin poikki Kohta mennään? Asiantuntija: Montreal Canadiensin tehtävä valtava päätös Patrik Laineen suhteen Olisihan se pitänyt arvata: Valtteri Bottaksen F1-kohtalosta valitettava päivitys Lukas Hradecky koki karun kohtalon Leverkusenissa – seurasi kammottava nöyryytys Ott Tänak sen sanoi – tämä on julma totuus Kalle RovanperästäLue myös: Lauri Markkasen päivitys Suomesta ällistyttää Pohjois-Amerikassa – tämä näky loksautti leuat Muut lajit12.07.2025 - 12:22 Lasse Honkanen Maailman vahvin sotilas? Suomalaisjärkäle antoi kaikille selkään Muut lajit27.06.2025 - 12:22 Lasse Honkanen Viaplaylta loistava uutinen urheilufaneille Muut lajit13.05.2025 - 12:22 Lasse Honkanen